Digitoday

Welho tuplaa teräväpiirtokanaviensa määrän

Julkaistu:

Kaapeli-tv-yhtiö Welho esittelee DigiExpossa kuusi uutta teräväpiirtokanavaa sekä odotetun laiteuutuuden, tallentavan wbox HD DVR -teräväpiirtodigisovittimen.

Welholla on uusien kanavien myötä täysi tusina hd-kanavaa. Yhtiö kertoo, että sen laitevalikoimassa on jo kolme erilaista hd-digiboksia, joilla voidaan seurata laadukasta teräväpiirto-tv-kuvaa.

Welhon verkossa starttasivat torstaina urheilukanava CANAL+ Sport HD, joka kuuluu CANAL+ Total -kanavapakettiin, sekä ensimmäinen eurooppalainen HD-musiikkikanava MTVN HD, jonka Welhon HD-digiboksin ostajat saavat ennakkoon maksutta katseluun vuoden loppuun saakka.

Welho sanoo tuovansa suomalaisille ensimmäisenä pohjoismaisena jakelijanaextreme- ja lautailulajeja esittävän Rush HD:n. Kanavan jakelu alkaa joulukuussa, ja samaan aikaan tarjolle tulevat myös brittiläinen laatukanava BBC HD, Luxe.tv HD sekä  maisemia ja  äänimaailmoja tarjoava MelodyZen.tv HD.

Welhon mukaan uusien hd-kanavien hinnoittelu ja paketointi eivät ole vielä selvillä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt julkistettujen kanavien myötä Welhon teräväpiirtokanavien määrä laajenee kahteentoista, joiden lisäksi Welho lupaa tuovansa lähitulevaisuudessa tarjolle myös muita uusia hd-kanavia.

Myös tallentava
hd-digiboksi

Welho kertoo, että yhtiön uusi tallentava wbox HD DVR -kaapeli-HD-digiboksi tulee myyntiin joulukuussa.

Laite on varustettu 320 giogatavun kiintolevyllä, ja kahden virittimen ansiosta sillä voi tallentaa samanaikaisesti kahta kanavaa.

Laitteessa on Welhon mukaan alhainen virrankulutus. Wbox HD DVR:n myyntihinta on 599 euroa.

Welho toi syksyllä tarjolle myös HD-katseluun tarkoitetun kaapeliverkon perusdigisovittimen. Arion AC-2410VHD -digiboksin myyntihinta on 249 euroa.

Molemmat laitteet tukevat ohjelmakorttilinkitystä Welhon kaapeliverkossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    6. 6

      Iso käänne Suomen säässä: Lämpötiloissa tapahtuu dramaattinen muutos viikon puolivälissä – ero jopa 15–20 astetta

    7. 7

      Vegas nousi NHL:n kärkijoukkueeksi – Sebastian Ahon tilanteesta lisätietoja

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      Oletko luullut, että ohjelmien sulkeminen pidentää puhelimen akkukestoa? Asia on juuri päinvastoin

    10. 10

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    6. Näytä lisää