BackRubista se alkoi - Digitoday - Ilta-Sanomat

Kertaa Googlen kymmenvuotinen historia

Google juhlistaa 10-vuotissyntymäpäiväänsä kertaamalla historiansa aikajanan muodossa.

28.9.2008 18:58 | Päivitetty 28.9.2008 18:01

Google on ehtinyt tehdä kymmenen elinvuotensa aikana yhtä ja toista. Saavutukset voi kerrata yhtiön julkistamasta aikajanahistoriikista, jonka alkaa Larry Pagen ja Sergei Brinin kohtaamisesta kesällä 1995.

He aloittivat tammikuussa 1996 BackRub-hakukoneen kehittämisen ja Google.com-domain ostettiin 15.9.1997. Ensimmäiset investoinnit tulevat seuraavana vuonna, samoin kuin ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä.

Aprillipilat alkavat vuonna 2000 ja elokuussa 2004 yhtiö listautuu pörssiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?