Digitoday

Suomi Pohjoismaiden peränpitäjä kuluttajien e-laskuissa

Julkaistu:

Tanska johtaa Skandinavian maiden kisaa sähköiseen laskutukseen siirtymisessä niin yritysten kuin kuluttajienkin sarjoissa. Suomessa kuluttajien sähköisessä laskutuksessa ei ole vielä kunnolla päästy lähtökuopista irti, vaikka yritysten välisessä e-laskutuksessa ollaankin jo kansainvälisellä tasolla.
Suomen peränpitäjäpaikka kuluttajille suunnatussa sähköisessä laskutuksessa on tutkimuksen teettäneen Itella Informationin iPost-palveluista vastaavan johtaja Miikka Savolaisen mielestä yhteiskunnallinen häpeäpilkku.

- Meillä on teknologisesti kaikki samat eväät tehdä kuluttajapuolella sama temppu kuin b-to-b -laskutuksessa. Onko kyse siitä, että meillä ei ole riittävän aktiivisesti motivoitu kuluttajia siirtymään e-laskujen vastaanottamiseen, Savolainen kysyy.

Suomessa kuluttajien pääasiallinen tapa laskujen vastaanottamiseen on paperikirje 86 prosentilla kuluttajista - ja parin, kolmen vuoden sisällä pysyy edelleen halutuimpana kanavana 53 prosentilla.

Tanskassa paperikirjeitse ottaa laskunsa pääasiallisesti vastaan enää 32 prosenttia kuluttajista ja parin vuoden sisällä luku näyttäisi pienenevän 29 prosenttiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Itellan keväällä teettämässä laajassa kyselytutkimuksessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa suomalaisten kuluttajien paperilaskuprosentit olivat suurimmat.

300 miljoonaa laskua
kuluttajille vuonna 2008

Itellan arvion mukaan Suomen lähes 300 miljoonasta kuluttajille menevästä laskusta on tänä vuonna jollain tavalla sähköisiä vain vajaa kymmenesosa, kun yritysten välisestä runsaasta 180 miljoonasta laskusta sähköisiä on noin 45 prosenttia.

Suomalaiset ja tanskalaiset käyttäytyvät myös maksamisessa hyvin eri tavoin. Suomessa verkkopankkia käytetään ahkerasti maksamisessa, mutta sinne ei vastaanoteta laskuja. Tanskalaiset vastaanottavat verkkopankkiin tiedon erääntyvistä laskuista, mutta suosivat suoraveloitusta.

- Tanskalainen infrastruktuuri tekee e-laskuun siirtymisen kuluttajalle helpoksi. Tanskassa suosittu suoraveloitus lisäksi tukee sähköiseen laskutukseen siirtymistä. Nämä seikat selventävät ainakin osittain, miksi Tanskassa ollaan meitä edellä. Vastaavia kokemuksia meillä on Norjasta ja Virosta, Savolainen sanoo.

Pk-yrityksillä kova into
kohti e-laskutusta

Suurista yrityksistä Suomessa jo lähes 80 prosenttia suunnittelee lähettävänsä suurimman osan laskuistaan sähköisinä 2-3 vuoden kuluttua.

Pk-yrityksistä kaikkein innokkaimpia sähköiseen laskutukseen siirtymisessä ovat Itellan tutkimuksen mukaan suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset.

Tulevien 2-3 vuoden aikana 78 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä arveli lähettävänsä laskunsa sähköisesti joko osittain tai kokonaan.

- Suomalaisyritysten sähköistymisinnostuksen taustalla on halu saavuttaa sähköistymisen kautta ajan- ja kustannusten säästöjä, Savolainen toteaa.

75 prosenttia suurista suomalaisyrityksistä vastaanottaa laskuja tällä hetkellä sähköisesti.  Samoissa lukemissa on Tanska, muissa maissa ei olla näin pitkällä.

- Suomalaisilla suuryrityksillä on lähivuosina edessään nollatoleranssi. Yksikään vastanneista ei usko vastaanottavansa pelkästään paperilaskuja muutaman vuoden kuluttua. Sen sijaan Saksassa ei ole kehitystä näköpiirissä, sillä 42 prosenttia suuryrityksistäkin arvelee vastaanottavansa kaikki laskunsa vielä paperimuodossa, Savolainen toteaa.

Tutkimuksen mukaan pk-yritysten laskutus sähköistyy Suomessa tulevaisuudessa voimakkaammin kuin missään muualla.

- Pientenkin into sähköistyä lähivuosina on kova. Suomessa yli puolet pk-yrityksestä arveli vastaanottavansa laskunsa kokonaan tai lähes kokonaan sähköisesti muutaman vuoden kuluttua, Savolainen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    2. 2

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    3. 3

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    4. 4

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    5. 5

      Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

    6. 6

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    7. 7

      Tarkkuustehtävä testaa hoksottimesi – Oletko ensimmäinen, joka onnistuu ratkaisemaan kaikki eroavaisuudet?

    8. 8

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    9. 9

      Suomen pojat jäävät tytöistä rajusti Pisa-testin ongelman­ratkaisussa – OAJ:n Luukkainen: ”Lukutaito ei selitä noin valtavaa eroa”

    10. 10

      Enkelin kosketus -sarjan kolmesta tähdestä jo kaksi on poissa – Monican näyttelijästä upporikas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    9. 9

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    10. 10

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    2. 2

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    3. 3

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    4. 4

      Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

    5. 5

      Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

    6. Näytä lisää