Digitoday

Ex-nokialainen hioo nyt Samsungin käytettävyyttä

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinvalmistaja Nokian käytettävyyspuolen johdossa vaikuttanut Sami Paihonen on alkanut uskoa mobiilitelevision mahdollisuuksiin vasta muutettuaan Etelä-Koreaan.
– Matkapuhelinten käyttöliittymäpuolella eletään mielenkiintoisia aikoja, Sami Paihonen sanoo.

Paihonen toiminut Samsungin mobiilipuolen suunnitteluorganisaation käytettävyysyksikön johtotehtävissä Soulissa, Etelä-Koreassa.

Se on suunnitteluorganisaation suurin yksikkö, ja Paihonen itse on jättikonsernin design-keskuksen ainoa eurooppalainen.

Ennen Samsungille siirtymistään Paihonen teki kymmenen vuoden uran Nokian käyttöliittymäyksikön johtotehtävissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Harppaus uuteen maahan, uuteen kulttuuriin ja uuteen yritykseen on ollut iso.

– Korealaiset näkevät esimerkiksi globalisaation eri tavalla.

Etelä-Koreassa esimiehiä kunnioitetaan enemmän. Töitä painetaan melkoisella sykkeellä.

– Porukka vetää täällä kyllä välillä tosi pitkää päivää. Joidenkin sanotaan jättäneen väliin oman lapsensa syntymän. Korealaisia on vaikea voittaa ahkeruudessa.

Myös korealaisten suhde kännyköihin on yllättänyt.

– Vasta täällä olen alkanut uskoa siihen, että mobiilitelevisiolla on jotain mahdollisuuksia.

Kosketusnäytöt ja
netti ohjaavat käytettävyyttä

Samsungille loikattuaan Paihonen on joutunut perehtymään uusiin mobiilikäyttöjärjestelmiin.

Siinä missä Nokia luottaa Symbianiin ja omiin järjestelmiinsä, Samsungilla on käytössään lukuisia eri alustavaihtoehtoja.

– Käyttöliittymien johdonmukaisuuden säilyttäminen useilla toisistaan poikkeavilla alustoilla on välillä vaativaa.

Paihonen uskoo kosketusnäyttöjä hyödyntävien käyttöliittymien vyörymisen markkinoille jatkuvan.

Toinen selkeä trendi on Paihosen mukaan nettiyhteyttä käyttävien pienten kännykkäohjelmien yleistyminen.

Pelkkä kilpailijoiden seuraaminen ei ehkä kohta enää riitäkään, Paihonen sanoo. Matkapuhelinvalmistajan pitää seurata entistä tiiviimmin sovelluskehittäjiä. 

Käyttöliittymäsuunnittelijoille erilaisten pikkuohjelmien yleistyminen luo kuitenkin uusia haasteita. Kuinka säilyttää käyttökokemuksen eheys kolmansien osapuolien toteuttamissa ohjelmissa?

– Jos halutaan säilyttää tietty käyttöliittymäidentiteetti eri käyttöjärjestelmissä, sen eteen pitää tehdä paljon töitä, Paihonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    7. 7

      Kalle Rovanperä teki historiaa MM-rallissa – tulosluettelossa yllättävä yksityiskohta

    8. 8

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    9. 9

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    10. 10

      Poliisi surmasi kolme ihmistä Pariisissa ja riisti itseltään hengen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    2. 2

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    3. 3

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää