Digitoday

Yahoon teknologia-avaus houkutti Pentti Kourin hakian

Julkaistu: , Päivitetty:

Microsoftin lähentelyistä ainakin toistaiseksi eroon pyristellyt Yahoo avaa hakuteknologiansa muille yrityksille, ja ensimmäisiä hyödyntäjiä on semanttiseen hakuun erikoistunut hakia.
Yahoon uusi palvelu Build Your Own Search, eli Boss, antaa mille tahansa verkkosivulle mahdollisuuden koota hakukone, käyttäen Yahoon järjestelmää tiedon ja kuvien indeksoimiseksi internetissä.

Yahoo yrittää saada paremman jalansijan verkon rahakkailla mainosmarkkinoilla. Palvelun käytön ehtona kun on, että Yahoo saa esittää mainoksia teknologiallaan synnytettävien hakukoneiden tulossivuilla.

AP:n mukaan Yahoo odottaa kiinnostuksen olevan suurta, sillä yhtiö päästää sellaisten työkalujen pariin, joiden kehittäminen alusta alkaen maksaisi lähemmäs kaksisataa miljoonaa euroa.

Ensimmäisiä Bossin käyttäjiä on semanttiseen tiedonetsimiseen keskittyvä hakukone hakia. Tavoitteena on kiihdyttää world wide webin semanttista analyysia kytkeytymällä muun muassa Yahoon tarjoamaan valtavaan web-dokumenttien varantoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yahoon avulla pyritään edistämään laadullisesti hyvien hakutulosten tuottamista. Hakian pääjohtaja Riza Berkan arvioi, että Yahoon voimavarat parantavat "geometrisesti" hakian kykyä käydä koko web läpi yhtiön QDEX-teknologian (Query Detection and Extraction) avulla.

Berkanin mukaan Yahoo auttaa hakiaa tuomaan tarjolle haun seuraavan evoluutioasteen - semanttisen tai luonnollista kieltä käyttävän haun.

Pentti Kouri taustalla

Hakian nimessä on suomalaista sävyä, mutta kotimaisuus ei pääty siihen. Vaikka yrityksen kotipaikka on New York, sen hallituksen puheenjohtajana toimii tunnettu suomalainen pääomasijoittaja Pentti Kouri. Hänen nimensä liitetään usein myös 1980-luvun lopun niin sanottuihin "Kouri-kauppoihin".

Hakia kuvailee olevansa pitkällä hakuteknologiansa kehittämisessä. Yhtiön mukaan teknologialla on potentiaalia "mullistaa hakuala" ja sen avulla "voidaan tallettaa kaikki merkitykselliset kysymykset, joita käyttäjä voi esittää". Lupauksena on tarkempi ja osuvampi hakutulos.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    8. 8

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    10. 10

      WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    8. 8

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. Näytä lisää