Digitoday

Firefox kohosi tilastoissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Tutkimusfirma huomasi Internet Explorer- ja Safari-selainten osuuden pudonneen uuden Firefox 3:n julkaisun jälkeen, mutta kehottaa lukemaan tilastoja maltilla.

Net Applicationsin mukaan Firefoxilla oli viime viikon lopussa 19,17 prosentin osuus, eli toukokuun luvuista on noustu 0,76 prosenttia. Microsoftin IE putosi 0,8 prosenttia 72,95 prosenttiin ja Applen Safari 0,1 prosenttia 6,15:een.

On kuitenkin täysin mahdollista, että Firefoxin lukemat ovat vääristyneet ylöspäin, yhtiö huomautti Computerworldille. Mittaustavasta johtuen jotkut käyttäjät on kenties laskettu kahdesti.

Jos käyttäjä esimerkiksi vierailee valvotulla sivulla ensin Firefox 2:lla, asentaa sitten Firefox 3:n ja vierailee samalla sivulla uudestaan saman päivän aikana, hänet laskettaisiin tuplasti.

Net Applicationsin arvion mukaan kolmos-Firefoxilla oli neljän prosentin osuus viikon päättyessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mozilla laskee uutta Firefoxia ladatun nyt noin 18,8 miljoonaa kertaa. Suomessa on päästy yli 108 000 lataukseen. Vertailun vuoksi Kanadassa ollaan 518 000:ssa ja USA:ssa noin 5,3 miljoonassa latauksessa.

Virossa Firefox 3:a on ladattu Mozillan mukaan vain lähemmäs 28 000 kertaa, kun taas Liettuassa peräti 402 000 kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    6. 6

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    7. 7

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    8. 8

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    9. 9

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    10. 10

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    6. Näytä lisää