Digitoday

Globalisaatiorahasto löysi apuja Perloksen irtisanotuille

Julkaistu:

Euroopan globalisaatiorahaston tuki on auttanut suuresti Perlokselta irtisanottua noin tuhatta työntekijää Pohjois-Karjalassa. Rahastoa täytyy kuitenkin kehittää nykyisestään, toteaa ministeri Tarja Cronberg.
Perlos Oyj ilmoitti viime vuoden alussa lakkauttavansa Kontiolahden tehtaansa toiminnan Pohjois-Karjalassa. Perlokselta ja sen alihankkijoilta on tähän mennessä irtisanottu tähän mennessä 974 henkilöä. Euroopan globalisaatiorahasto myönsi viime vuonna neljä miljoonaa euroa irtisanottujen tukitoimiin. Rahaston osuus tuesta on puolet ja Suomen valtion puolet.

Irtisanotuista on tällä hetkellä työssä noin puolet ja koulutuksessa kolmannes. Sairaus- tai vanhempainlomalla tai eläkkeellä heistä on neljä prosenttia ja työttömänä on 13 prosenttia. Rahaston tukea on käytetty irtisanottujen työntekijöiden koulutukseen sekä uudelleensijoittumisen ja työllistymisen tukitoimiin.

- Globaalirahaston toimenpiteet ovat auttaneet suuresti Perlokselta irtisanottujen tilannetta, työministeri Tarja Cronberg arvioi torstaina Joensuussa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Cronberg kuitenkin korostaa, että rahastoa täytyy kehittää nykyisestään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jatkossa rahastoa on tarpeen kehittää päätöksentekoaan siten, että se myös todella tarjoaa nopeaa apua irtisanotuille henkilöille. EU:n käsittelyprosessi kestää puoli vuotta ja ylikin. Se on aivan liian pitkä aika.

– Rahaston tuen pääkriteerinä on se, että irtisanottuja on vähintään noin tuhat. Tämä on suuri määrä ihmisiä Suomen kaltaisessa pienessä maassa. Olenkin ehdottanut, että maassamme pitäisi olla oma kansallinen rahasto, kollektiivirahasto, jossa raja voisi olla tätä reilusti pienempi. Aion selvittää mahdollisuutta omaan kansalliseen kollektiivirahastoon osana johtamaani joustoturvatyötä.

Tukea koulutukseen

Perloksen irtisanotuille kohdistuneet toimenpiteet ovat muodostuneet muun muassa ammatillista koulutuksesta kone- ja metallialalle, sosiaali- ja terveysalalle, kuljetus- ja liikennealalle, sähköalalle, rakennusalalle ja kaupalliselle alalle.

Muita toimenpiteitä ovat olleet muun muassa palkkatuki ja starttiraha, työelämävalmennus ja työharjoittelu, työnhakuvalmennus sekä ammatinvalinnanohjaus.

Globalisaatiorahaston tukikausi Perlokselta irtisanotuille työntekijöille jatkuu 17.7.2008 saakka.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2007 perustettu globalisaatiorahasto myöntää tukea työttömäksi jääneille työntekijöille. EU voi rahoittaa enintään puolet toimien kokonaiskustannuksista. Tuki on kertaluonteinen. Rahaston tuessa työpaikkojen vähennyksellä pitää olla selkeä yhteys maailman kaupan rakenteellisiin muutoksiin ja huomattavan haitallinen vaikutus alueen talouteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. 6

      Iso käänne Suomen säässä: Lämpötiloissa tapahtuu dramaattinen muutos viikon puolivälissä – ero jopa 15–20 astetta

    7. 7

      Videot: Sebastian Ahon tilanteesta lisätietoja – Vegas nousi NHL:n kärkijoukkueeksi

    8. 8

      Oletko luullut, että ohjelmien sulkeminen pidentää puhelimen akkukestoa? Asia on juuri päinvastoin

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    9. 9

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. Näytä lisää