Digitoday

NetPosti lajittelee nyt automaattisesti

Julkaistu: , Päivitetty:

Itella uudisti kuluttajapalvelu NetPostin käyttöliittymää ja toimintaa saadun palautteen mukaisesti ja otti käyttöön viestien automaattisen arkistoinnin.

Palveluun saapuneet kirjeet luokitellaan jatkossa niiden tyypin mukaan ja lajitellaan omiin kansioihinsa. Lähes kolmetuhatta organisaatiota lähettää kirjeensä NetPostiin, joten postin arkistointia ja lajittelua on toivottu, Itella perustelee.

- Kirjeiden automaattinen lajittelu selkeyttää käyttöä huomattavasti. Käytettävyyden osalta esimerkiksi tieto NetPostiin saapuvasta laskusta, laskun maksu omassa verkkopankissa ja laskun merkitseminen jo maksetuksi on vaivattomampaa kuin aiemmin, uskoo johtaja Antero Sarèn Itellan NetPosti-palveluista.

Kirjeet jaetaan viiteen luokkaan; laskuihin, palkkalaskelmiin, saapumisilmoituksiin, terveydenhuollon viesteihin sekä viranomaisviesteihin. Kirjeet kuitenkin näkyvät omien kansioidensa lisäksi myös aiempaan tapaan Saapuneet-kansiossa.

NetPosti säilyy uudistuksen jälkeenkin kuluttajalle maksuttomana tarjoten edelleen esimerkiksi kuusivuotisen viestien arkistoinnin. Sarénin mukaan uutta palvelua voi käyttää halutessaan kuten ennenkin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ei roskapostia

NetPostiin ei voi tulla sähköpostista tuttua roskapostia, vaan sähköisiä kirjeitä ainoastaan palveluun liittyneiltä lähettäjäyrityksiltä ja -yhteisöiltä paperikirjeen sijaan, Itella korostaa.

Viime vuodenvaihteessa NetPostilla oli noin 120 000 kuluttaja-asiakasta, joten 200 000 tavoitteesta jäätiin selvästi. Huhtikuussa käyttäjiä oli yli 135 000 kappaletta. NetPosti on aiemmin kertonut tämän vuoden tavoitteekseen 250 000 käyttäjää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Juutinraumasta löytyneeseen käsivarteen oli kiinnitetty metallipainoja – vastaavia löytyi aiemmin Kim Wallin muista ruumiinosista

    5. 5

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Autoilijan niksi: Helppo lääke huurtuvaan tuulilasiin

    9. 9

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin – professori: Hyväksikäytetty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

    10. 10

      F1-kuski ottaisi Kimi Räikkösen mukaansa autiosaarelle – perusteli valintaa nokkelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Juutinraumasta löytyneeseen käsivarteen oli kiinnitetty metallipainoja – vastaavia löytyi aiemmin Kim Wallin muista ruumiinosista

    5. 5

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    6. Näytä lisää