Digitoday

Dvd:n katselu Linux-koneessa muuttui rikolliseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin hovioikeus kumosi viime torstaina antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen niin sanotussa CSS-jutussa. Hovin mukaan Mikko Rauhala ja toinen vastaaja syyllistyivät tekijänoikeuslain kieltämään tehokkaan suojauksen purkamiseen.
Mikko Rauhala on aikaisemmin tullut julkisuuteen omalla nimellään protestoidessaan Lex Karpelaa ja sen kieltämää "julkista keskustelua" salauksen purkumenetelmistä. Toinen vastaajista ei halua enää esiintyä julkisuudessa nimellään.

 CSS, eli DeCSS on tietokoneohjelma, jolla voidaan purkaa dvd-videolevyjen CSS-salaus. Yksi sen kehittäjistä on norjalainen Dvd-John, joka on norjalaisissa oikeusistuimissa todettu syyttömäksi.

Vastaajia puolustavan Turre Legalin blogissa kritisoidaan päätöstä monelta kannalta ja epäillään hovioikeuden teknistä asiantuntemusta.  Mikko Välimäen kirjoittamassa blogimerkinnässä arvellaan, että oikeus on vetänyt yhtäläisyysmerkit mediasoittimen lataamisen ja laittoman kräkkiohjelmiston välille.

Jutussa on tulkittu nimenomaan Lex-Karpelan nimellä tunnetun tekijänoikeuslain kohtaa, jossa kielletään tehokkaan kopionsuojauksen purkamista tai kiertämistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Välimäki kirjoittaa blogissa:

– Hovin mukaan “Tavanomaisen käyttäjän ei voida tällaisessa tilanteessa katsoa kykenevän kiertämään suojausta omilla toimenpiteillään vahingossa.” Tämä väite tosin todisteltiin käräjäoikeudessa vääräksi. Asiaa ei sittemmin todisteltu enempää. Hovi rohkenee kuitenkin muuttaa todellisuutta. Sen mukaan “tavanomainen Linux käyttäjä” ei voi Suomessa - tai ei voinut ainakaan vuonna 2006 - katsoa DVD-leffoja ilman tietoista CSS-suojauksen kräkkäystä. Ehkä tästä pitäisi tehdä empiirinen selvitys? Siis mun mielestä tietoista kräkkäystä ei voi olla halu katsoa leffa ja hakea siihen tarvittava katseluohjelmisto, jos sitä ei ole valmiiksi asennettuna. Missään vaiheessa “prosessia” se hovin peräänkuuluttama “tavallinen käyttäjä” eli DVD -leffan katsoja ei varmasti miellä rikkovansa mitään suojauksia laista puhumattakaan.

Hovioikeus sai täyslaidallisen Välimäeltä myös päätöksen perustelujen suhteen:

– Huomionarvoisesti hovi aloitti tuomion lukemisen sanomalla, että kysymys ei ole todistelun uskottavuudesta vaan kysymys on juridiikasta. Samaan hengenvetoon hovi kuitenkin rohkeni väittää, että käräjäoikeuden suullinen todistelu olisi ollut “ristiriitaista” mikä ei todellakaan pidä paikkaansa - ainakaan kenellekään, joka oli käräjäoikeudessa läsnä. Kun hovi muutti käräjäoikeudessa todisteltuja faktoja, lauseet sisälsivät yleensä varaumia kuten “ilmeisesti”.

Asianajotoimiston Turre Legalin Oikeuden edessä –blogi on antanut itselleen lisämääritteen ”Teknologialakimiehet istuntosalissa ja sen ulkopuolella”.

Blogin perustamisen taustana on huomio, jonka mukaan tiedotus Finreactor-oikeudenkäynnin ympärillä on kovin yksipuolista.

– Syyttäjä, tutkinnanjohtaja ja asianomistajat ovat jo kauan aikaa sitten astuneet tiedotusvälineiden eteen laukomaan tuttua retoriikkaa varkaista jotka vievät leivän taiteilijoiden pöydästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Asentaja-Ismo hiljensi IS:n torstaisessa vaalitentissä puoluejohtajat – IS tapasi 60-vuotiaan asentajan Tampereella ”Jos joudun työttömäksi, kuka minut työllistää?
      Kotimaa
    3. Lehtiväite: Suomi salakuunteli Trumpin ja Putinin keskustelua Helsingin huippukokouksessa
      Ulkomaat
    4. Lohta vain kerran viikossa, rinnat muokataan suuriksi palloiksi – julkkiskaunottaret kertovat nyt rehellisesti, miten kiistelty fitness-buumi levisi Suomeen
      Viihde
    5. Ensitestissä Kia Proceed Shooting Brake – haastaa rohkealla otteellaan reilusti kalliimman ”esikuvansa”
      Autot
    6. Suomessa taotaan Kiinan valtion määräyksellä olympiaurheilijoita lähes rajattomalla budjetilla – ”Suomi ei änkytä ihmisoikeuksista”
      Urheilulehden parhaat
    7. Facebook oli ensin ”kuin paratiisi”, mutta neljä vuotta sitten Joonas Konstig sulki sometilinsä: ”Kuin jonkinlainen loitsu”
      Digitoday
    8. Selvitysmies kertoo lakkautetun Kirill Babitzin säätiön taustoista – Keräsi varoja lipun­myynti­tuloista, vuoden 2010 jälkeen tapahtui ratkaiseva käänne
      Musiikki
    9. Ylikonstaapeli Nina Pelkonen ymmärtää seksuaalirikoksista nousseen huolen, mutta varoittaa ylilyönneistä – ”Ei omankäden oikeutta”
      Kotimaa
    10. KSML: Ilmavoimien uusi komentaja myöntää, että Lemmenjoelta tuli lommo imagoon
      Kotimaa
    11. Tunti sitten
    12. Yön uutiset: Lue mitä tapahtui kun nukuit
      Yön uutiset
    13. Näytä lisää