Digitoday

Blogi kertoo hovioikeuden Finreactor-tapahtumista

Julkaistu: , Päivitetty:

Turun Finreactor-tapaus on edennyt hovioikeuden suulliseen kuulusteluun. Syytettyjä puolustava Turre Legal on blogisvullaan kertonut, mitä siellä on tapahtunut kahden päivän aikana.

Blogi, kertoo, että keskiviikona kuultiin palvelun ylläpitäjiä. Yksi kuultiin oikeudenhaltijoiden puolesta sopimuksen tehneenä ja loput vastaajina eli käräjäoikeudessa tuomittuina.

- Päivän anekdoottina kerrottakoon erään syytetyn vastaus kysymykseen miksi Media Playerin torrent oli poistettu palvelusta. Vastaaja tokaisi, että mitään merkityksetöntä roskaa ei palveluun kaivattu. Jäimme miettimään tarkoitettiinko roskalla sitä, että Media Playeristä oli jaettu vanhaa betaversiota, vai että jaossa oli ylipäänsä Microsoftin buginen ohjelma.

Suullinen kuulustelu avattiin tiistaina Turussa todistajien kuulemisilla, jolloin olivat vuorossa kaksi poliisin teknistä asiantuntijaa, TTVK:n entinen juristi, sekä puolustuksen tekninen asiantuntija.

- Mitään erityisiä yllätyksiä ei nähty, mitä nyt vaihtokauppateorian (tiedostojen vaihto = ansiotarkoitus tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistössä) tupsahtaminen pöydälle hieman huvitti, blogissa todetaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turun käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2006 21 yhteensä 32 syytteessä olleesta nuoresta miehestä Finreactor-vertaisverkkopalvelun ylläpidosta. Syytteet tiedostojen jakelusta hylättiin.

Turre Legal puolusti kahdeksaa syytettyä, joista neljä vapautettiin kaikista syytteistä. Tuomiot olivat sakkoja, minkä lisäksi tuomittujen maksettavaksi määrättiin yli 400 000 euron korvaukset oikeudenhaltijoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. 6

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    6. Näytä lisää