Digitoday

VTT vetää kansainvälistä m2m-internet -tutkimusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Eurooppalaisessa 15 miljoonan euron hankkeessa kehitetään VTT:n johdolla koneiden väliseen kommunikaatioon perustuvaa palvelukonseptia, jonka avulla voidaan luoda uusia internet-pohjaisia m2m (machine-to-machine) -palveluja.

Tavoitteena on mahdollistaa m2m-internet sekä m2m-palvelujen mahdollisimman helppo ja vaivaton käyttö.

Kansainvälinen 18 partnerin muodostama Usenet-konsortio on saanut noin 15 miljoonan euron rahoituksen m2m-tutkimukseen, joka keskittyy mahdollistamaan kaikkialle leviävät (ubiquitous) m2m-palveluverkot.

VTT:n vetämään hankekonsortioon kuuluvat mm. Bull, Thales, Fagor, Alcatel-Lucent, TeleAtlas ja Suomesta Polar Electro, Navicron, Ouman, Plenware ja Foreca Consulting. Hanke kuuluu Tekesin Ubicom-ohjelmaan.

Selvityksen  kohteena hankkeessa ovat erityisesti kiinteiden tai liikkuvien sulautettujen järjestelmien käyttäjille tuottamat palvelut. Tällä hetkellä VTT:n mukaan kiinnostusta herättävät mm. paikannukseen pohjautuvat palvelut ja henkilökohtainen navigointi, joka tuo palveluja kuluttajan ulottuville tämän  omien mieltymysten pohjalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
 
Tällä hetkellä ei ole käytettävissä yleispätevää m2m-palveluinfrastruktuuria, joka mahdollistaa sekä langallisiin että langattomiin järjestelmiin kytkettyjen eri toimittajien laitteiden ja niiden mahdollistamien sovellusten yhteistoiminnan.

Tänä päivänä tietotekniset sovellukset toimivat yleensä erillisinä m2m-ratkaisuina, jotka eivät ole tietoisia toisistaan. Tämän vuoksi lukuisat bisnesmahdollisuudet jäävät hyödyntämättä, koska laitteiden tuottamia palveluita ei saada Internet-verkkokäyttöön.
 
Kolmivuotisessa Eureka/ITEA2:n Usenet-hankkeessa kehitetään konsepteja näiden yhteentoimivuusongelmien ratkaisemiseksi.

- Tavoitteena on luoda yleispätevä m2m-ratkaisu, joka mahdollistaa kehittyneiden m2m-sovellusten yhteentoimimisen heterogeenisissa langallisissa ja langattomissa verkkoympäristöissä, projektin koordinaattori tutkija Johanna Kallio VTT:ltä kertoo.
 
Lähtökohtana ovat eri sovellusalueilla jo tänä päivänä käytössä olevat m2m-teknologiat ja palvelujärjestelmät. Hankkeessa luodaan uudenlaisia m2m-skenaarioita, arvoverkkoja, vaatimuksia ja ubicom-arkkitehtuureja, jotka evaluoidaan toteutetuilla testiympäristöillä aluksi laboratorioympäristöissä erikseen valituilla sovellusalueilla ja skenaarioilla.

Hankkeen lopputuloksena visioidaan syntyvän geneerisen Usenet m2m -ratkaisun ja joukon toteutettuja uusia innovatiivisia m2m-palveluskenaarioita.
 
Usenetissa on tarkoitus soveltaa käyttöskenaarioita yhteensopivalla tavalla esimerkiksi sellaisiin M2M-laitteisiin, kuten lämmönsäädin, ilmastointi, energiamittari, sään monitorointi, hyvinvointimonitorointi, turvallisuusmonitorointi sekä muut etämonitorointikamerat, -sensorit ja -tuntoelimet.
 
- Usenet-hanke tuottaa Euroopan laajuista tietoa erilaisten sulautettujen järjestelmien teknisistä vaatimuksista. Lisäksi tehdään suunnitelma kaupallisesta hyödyntämisestä, jota voidaan soveltaa niin kotimaassa kuin ulkomailla, Foreca Consulting Ltd:n toimitusjohtaja Pirkko Saarikivi sanoo.

Foreca Consulting on sääalan tutkimusta ja tuotekehitystä tekevä yritys, joka tutkii hankkeessa sulautetun tietotekniikan soveltamismahdollisuuksia erilaisiin sääpalveluihin. Etusijalla ovat erityisesti tieliikenteen, rakennustekniikan ja vapaa-ajan sovellutukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    2. 2

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    3. 3

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    4. 4

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Suomen mitalitoivo kritisoi parjattuja olympia-asuja – tyly näkemys karvareuhkasta

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Nokia: Yksi puhelin riitti aiheuttamaan hälytyksen hyökkäyksestä - vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

    2. 2

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    3. 3

      Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

    4. 4

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. Näytä lisää