Digitoday

Edistynyttä tekniikkaa käyttänyt lapsipornorinki jäi kiinni

Julkaistu: , Päivitetty:

FBI pidätti 12 yhdysvaltalaista epäiltynä kuulumisesta lapsipornorinkiin, joka jakeli yli 400 000 kuva ja videota. Rinki käytti edistynyttä tekniikkaa toimintansa salaamisessa.
Viranomaiset pääsivät soluttautumaan rinkiin elokuussa 2006. Silloin rinki lähetti toisilleen lapsipornoa salatussa muodossa, eikä toiminta tullut julki.

Viime perjantaina julkistettu syyte kuvailee ringin jäsenten välisiä keskusteluja, joissa puhuttiin jopa viisivuotiaista uhreista. Eräässä keskustelussa väitettiin, että kuvia olisi otettu ”hyvin huumatuista” uhreista.

FBIn mukaan pornorinki käytti edistynyttä salausmentelmää, taustojen tutkimista ja muita turvakeinoja. Apulaisjohtaja Stephen Tidwellin mukaan rinkiä johdettiin kuin liikeyritystä, jossa pornokuvat toimivat maksuvälineenä.

Viranomaiset ovat selvittäneet 20 lapsen henkilöllisyyden ja pelastaneet heidät. – 400 000 kuvan tutkiminen vie kuitenkin vuosia, Tidwell totesi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Salauksen käytön vuoksi Yhdysvaltain oikeusministeriö nostaa syytteen jäseniä vastaan myös oikeuden harhauttamisesta lapsipornon lisäksi. Mikäli epäillyt todetaan syyllisiksi, heitä odottaa vähintään 20 vuoden vankeus.

Operaatiolla lienee yhteyttä aikaisempaan operaatioon, jossa Matti Nikin verkkosivujen mukaan jäi kiinni ukrainalainen lapsipornon tuottaja. Myöhemmin kävi ilmi, että mukana oli ollut poliisi antamassa ohjeita kiinnijäämisen välttämiseksi.

Suomessa järjestettiin mielenosoitus internetin ennakkosensuuria vastaan. Tiistaiseen mielenosoitukseen Eduskuntatalon edessä osallistui viisisataa ihmistä, jotka vastustavat keskusrikospoliisin sivusuodatusta, koska pitävät sitä ennakkosensuurina. Poliisi suodattaa sivuja lapsipornon estämiseksi.

Mielenosoittajat korostivat vastustavansa lapsipornoa, mutta suodatus on väärä keino pornon torjumiseksi.  Se vain piilottaa ongelman, muttei vähennä rikollisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    9. 9

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    10. 10

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää