Digitoday

Effi kantelee poliisin nettisensuurista oikeuskanslerille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava kansalaisjärjestö Effi on jättänyt oikeuskanslerille kantelun nettisensuurista. Siinä sanotaan lapsipornografian suodatusta perustuslain vastaiseksi. Effi sanoo poliisin sensuroivan laajemmin kuin mitä laki sallii.
Electronic Frontier Finland ry on jättänyt tiistaina kantelun valtioneuvoston oikeuskanslerille. Kantelun aihe on poliisin suorittama verkkosivujen ennakkosensuuri.

Keskusrikospoliisi ylläpitää salaista estolistaa väitetysti lapsipornografiaa sisältävistä verkkosivustoista. Estolista perustuu lakiin lapsipornografian levittämisen estämisestä. Lain ensimmäisessä pykälässä määritellään sen tarkoitukseksi estää pääsy ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin.

Kantelussa on useita kohtia. Ensimmäiseksi Effi puuttuu ennakkosensuurin perustuslainvastaisuuteen. Sen mukaan kyseessä on perustuslain kieltämä ennakkosensuuri, minkä toteaa myös Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta hallituksen esitysluonnoksesta antamassaan lausunnossa.

KRP:n ylläpitämä lista on salainen. Effi sanoo kantelussaan, että useat suomalaiset internet-palveluntarjoajat ovat sensuroineet verkkoliikennettä jo joitakin kuukausia poliisin estolistan perusteella ilmeisesti siinä uskossa, että estolista sisältäisi vain lapsipornografisia sivustoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yrittäessään päästä suodatuslistalle olevalle sivulle käyttäjää saa ilmoitussivun, jolla sanotaan, että käyttäjä on yrittänyt päästä lapsipornosivustolle ja että estetyllä sivustolla olevien kuvien hallussapito ja levittäminen on rangaistavaa. Yhteystiedoksi annetaan sähköpostiosoite "krp-nettiesto@krp.poliisi.fi".

Estosivulla toisin sanoen väitetään, että estetyllä sivulla olisi lapsipornografisia kuvia. Mitään muuta yhteystietoa, kuten osoitetta, puhelinnumeroa tai asiasta vastaavaa virkamiestä ei sivulla kerrota. On epäselvää, miten esimerkiksi väärästä listauksesta tulisi valittaa, sanotaan Effin kantelusa.

Kantelun mukaan esto koskee aina koko estolistalla olevaa palvelinta, joka voi sisältää useita sivustoja.

Sensuroidulla palvelimella voi olla tuhansia sivuja tai sivustoja. Jos palvelin on estolistalla, sensuroidaan kaikki palvelimella olevat tuhannet sivut tai sivustot mahdollisen yhden lapsipornosivun tai -sivuston lisäksi.

Effi huomauttaa myös, että estolistan sisällön saa helposti selville yksinkertaisesti tutkimalla automaattisesti kerättyjen palvelinnimien nimipalvelukyselyjen tuloksia. Estolistasta on konstruoitu useita otteita ja listan sisältöä on voitu tutkia. (Otos sensuurilistasta, ladattu 15.2.2008 osoitteesta http://je.org/sensuurilista/)

Estolistalla on KRP:n mukaan noin 1700 osoitetta. Suurin osa estolistalla olevista sivustoista on Yhdysvalloissa tai EU-maissa sijaitsevilla palvelimilla. Kantelussa päätellään, että koska nämä sivustot näkyvät vieläkin huolimatta siitä, että ne ovat olleet pitkään estolistalla, niin joko niillä ei ole lapsipornografista materiaalia tai sitten KRP ei ole vaivautunut ilmoittamaan asiasta paikallisille viranomaisille.

– Yhdysvalloissa ja EU-maissa viranomaiset reagoisivat tehokkaasti ilmoitukseen lapsipornografisten kuvien levittämisestä. Jos sivustoilla ei ole ollut lapsipornografista materiaalia, on KRP toiminut väärin lisätessään sivustot estolistalle. Toisaalta jos sivustoilla on ollut lapsipornografista materiaalia, on KRP laiminlyönyt tehtävänsä jättäessään ilmoittamatta asiasta paikallisille viranomaisille.

Kantelussa arvioidaan, että merkittävä osa sensuroiduista sivustoista on ilmeisesti laillista pornografista materiaalia sisältäviä sivustoja.

Sensuurin kohteeksi ovat joutuneet myös muut kuin pornografiaa sisältävät sivustot.

Effin käyttää esimerkkinä aiheettomasta sensuroinnista suuren japanilaisen palveluntarjoajan www.nn.iij4u.or.jp-palvelinta, jota käyttävät ehkä jopa tuhannet asiakkaat.

– Lapsipornografiaa palvelimelta ei ainakaan pikaisella etsimisellä löydy, sen sijaan esimerkiksi it-konsultointipalvelun, viulutehtaan ja kuulolaitevalmistajan sivut on sensuroitu. Palvelin www.thaimisc.com, joka sisältää muun muassa Windows-vinkkejä, on myös sensuroitu, samoin amerikkalainen hakukone www.clckm.com.

Suomalaisen Internet-aktivisti Matti Nikin tapausta on kantelussa selostettu myös laajasti. Nikin sensuuria vastustava sivusto lapsiporno.info joutui salaiselle listalle, vaikka se ei sisällä yhtään lapsipornokuvaa, eikä ole ulkomaalainen.

Kantelussa sanotaan, että ennakkosensuurista on haittaa lainkuuliaisille kansalaisille, jotka eivät näe aiheettomasti sensuroituja sivuja, ja aiheettomasti sensuroiduille sivustojen ylläpitäjille, jotka leimataan pedofiileiksi.

– E nnakkosensuurista on haittaa myös pedofilian uhreille, koska nyt resursseja haaskataan esimerkiksi viranomaisyhteistyön kehittämisen sijasta hyödyttömään ja tehottomaan ennakkosensuuriin ja yritykseen lakaista koko asia maton alle, pois näkyvistä, pois mielistä.

Effin kantelun kirjoittanut Tapani Tarvainen pyytää oikeuskansleria tutkimaan asian ja ryhtymään toimiin perustuslain vastaisen ja laittoman ennakkosensuurin lopettamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    7. 7

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    8. 8

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Suomen miehet huikeassa iskussa Rukalla – peräti kymmenen hiihtäjää eteni jatkoon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. Näytä lisää