Digitoday

Suomi on vastarannankiiski EU:n viestintäuudistuksessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtioneuvosto ilmaisi tänään kriittisen kantansa EU:n komission ehdotuksiin sähköisen viestinnän lainsäädännön uudistamiseksi. Eduskunnalle lähettämässään kirjelmässä se niittasi uudelleen kiinni Suomen vastarinnan liian pitkälle vietyä harmonisointia vastaan.

EU uudistaa sähköisen viestinnän lainsäädäntöä. Tavoitteena on yksinkertaistaa ja parantaa sähköisen viestinnän sääntelyä esimerkiksi taajuushallintoa uudistamalla. Sähköisen viestinnän sisämarkkinoita halutaan vahvistaa. Lisäksi tavoitellaan parannuksia kuluttajansuojaan ja tietoturvaan.

- Komission ehdotuksissa on viime kädessä kyse kansallisen viestintäpolitiikan tulevaisuudesta, linjasi viestintäministeri Suvi Lindén.

- Liian pitkälle harmonisoiduilla viestintämarkkinoilla ei ole sijaa kansallisten erityispiirteiden huomioimiselle. Vaikeimpia myös muille EU-maille ovat institutionaaliset uudistukset enkä usko että komissio tulee saamaan ehdotuksilleen tällaisenaan jäsenmaiden tukea, toteaa Lindén.

Suomen hallitus vastustaa komission pyrkimyksiä lisätä merkittävästi toimivaltaansa radiotaajuuksien hallinnassa. Suomi kannattaa taajuuksien käytön uudistamista joustavampaan suuntaan, mutta haluaa kuitenkin jatkossakin itse päättää taajuuksien käytöstä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Komissio ehdottaa myös eurooppalaista Viestintävirastoa. Vaikka kyse olisi neuvoa-antava viestintäviranomainen, Suomi suhtautuu ehdotukseen kriittisesti. Hallituksen mielestä uuden viranomaisen sijaan pitäisi kehittää jo olemassa olevia rakenteita.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa kannatetaan sisämarkkinoiden toimivuuden lisäämistä, mutta ei kansallisen liikkumavaran kustannuksella.

- Liian pitkälle viedystä harmonisoinnista voisi tulla kehityksen jarru.

Suomi kannattaa komission ehdotuksia parantaa lainsäädäntöä vastaamaan teknistä kehitystä. Kuluttajansuojaa sekä tietoturvan ja yksityisyyden vahvistamista koskevat ehdotukset ovat myös Suomen mukaan pääosin kannatettavia.

Ehdotusten voimaantulo edellyttää ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin hyväksyntää. Komission tavoitteena on ilmeisesti saada lakipaketti hyväksyttyä ennen kesän 2009 parlamenttivaaleja. Viestintäministeri asettaa aikataulun kyseenalaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Ivanka Trumpin nimi ei olekaan oikeasti Ivanka

    7. 7

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    8. 8

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen nakutti 17 pistettä huimassa NBA-debyytissään: ”Paljon on vielä parannettavaa”

    10. 10

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. Näytä lisää