Digitoday

Jäteautojen ajo-opastus rauhoitti asiakkaita

Julkaistu: , Päivitetty:

Jäteautojen satelliittipaikannukseen perustuva ajo-opastusjärjestelmä on lisännyt jätteenkuljetuksen laatua pääkaupunkiseudulla, YTV tiedottaa. Kuljetusreitit on saatu aikaisempaa tehokkaammiksi, ja ongelmiin on pystytty reagoimaan nopeammin.
YTV aloitti opastusjärjestelmän käyttöönoton vaiheittain viime vuonna. Järjestelmä on ollut käytössä koko pääkaupunkiseudulla jo syyskuusta lähtien, vaikka alun perin aikarajana oli vuoden 2008 loppu. Urakoitsijat kun ovat olleet halukkaita laajentamaan käyttöä nopeasti.

Asukkaiden tekemien valituksien määrä on laskenut. Viime vuonna tuhatta astiatyhjennystä kohti tehtiin 0,8 valitusta, tänä vuonna 0,5 ja tuota pienemmäksi lukua on jo aika hankala saada, arvioi käyttöpäällikkö Juha Talvio YTV:ltä.

- Valitukset koskevat lähinnä tyhjentämättömiä astioita. Meillä on 60 urakka-aluetta ja niistä liki puolet ajetaan lähes ilman virheitä. Mutta sitten jossain päin esimerkiksi palkataan uusi kuski, ja yhteen piiriin kasaantuukin hirveä määrä virheitä., Talvio selventää lukujen taustat.

Jätehuollon kolme urakoitsijaa tekevät suuren työmäärän. Asiakaskiinteistöjä on noin 65 000, ja vuodessa jäteastiatyhjennyksien määrä on yli kuusi miljoonaa. Ajo-opastusjärjestelmä helpottaa työn suunnittelua ja kuljetuksien aikataulussa pysymistä. Tyhjennettävät astiat näkyvät kuljettajalle ohjaamon tietokoneen karttanäytöllä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Langaton tiedonsiirto mahdollistaa noutotehtävien reaaliaikaisen päivityksen. Asiakkaiden tilaamat muutokset esimerkiksi tyhjennyspäivästä, astiamäärästä ja ylimääräisen jätteen noudosta voidaan välittää autoon sen liikkeellä ollessakin. Tosin langaton tiedonsiirto on se osa-alue, jossa parantamisen varaa olisi.

- Ajo-opastusjärjestelmä on toiminut melkoisen hyvin. Ainoat ongelmat ovat langattomat yhteydet autosta palvelimelle. Joskus yhteydet ovat katkeilleet, mutta auto pystyy silloinkin toimimaan koko päivän, tapahtumat tallentuvat autoon ja siirtyvät sitten myöhemmin, Talvio kertoo.

Järjestelmään kirjataan myös kuljettajan havaitsemat puutteet. Jos jäteastiasta on irronnut kansi, välittyy siitä järjestelmän kautta tieto suoraan astiatoimittajalle, tai jos jätetilan rikkinäinen lukko tai väärin pysäköity auto estää tyhjennyksen, saadaan tieto isännöitsijälle. Monet epäkohdat ehditään korjata, ennen kuin asukkaat tekevät valituksen.

Järjestelmä mahdollistaa tyhjennysrytmin ja -reittien tarkan suunnittelun, mikä on YTV:n mukaan jo tuonut säästöä jätehuollon kustannuksiin. Optimaalisen ajon ansiosta myös jätteenkuljetuksen ympäristöhaitat vähenevät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    3. 3

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    6. 6

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    7. 7

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    8. 8

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    7. 7

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    3. 3

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    6. Näytä lisää