Digitoday

Tampere kulkee kohti kertakirjautumista

Julkaistu:

Tampereen kaupunki uusii identiteetinhallintansa Novellin ja Enfon avulla. Sopimus kattaa järjestelmän, jolla hallitaan keskitetysti kaupungin noin 17 000 työntekijän käyttäjätietoja ja eri järjestelmien käyttöoikeuksia. Tietokoneiden käyttötavoissa riittää siis koulittavaa.
Sopimuksen arvo on noin puoli miljoonaa euroa. Tampereen kaupungille toimitettava IAM-järjestelmä (Identity and Access Management) rakennetaan Novellin ohjelmistoalustalle, ja tarkoitus on saada karsittua turhaa hallinnollista työtä.

- Tavoitteemme on uuden järjestelmän myötä parantaa tietoturvaa ja samalla säästää kustannuksissa. Uuden järjestelmän myötä yhtenäistämme käyttäjätunnistukseen liittyvät käytännöt, kun ne aiemmin ovat vaihdelleet eri sovelluksien välillä. Aikaisemmin uusien käyttäjien perustaminen järjestelmään tapahtui sähköpostilla, puhelimitse tai paperilla, Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksen tietoturvapäällikkö Juha Koivisto kertoo.

Koiviston mukaan ensivaiheessa yhtenäistetään järjestelmien sähköisiä käyttäjätietoja sekä omaksutaan käyttöoikeuksien sähköinen anominen. Jatkossa pyritään vähentämään salasanoja ja uudelleenkirjautumisen tarvetta, kun työasemaan on jo kertaalleen tunnistauduttu. Miten sitten kaupungissa taklataan kertakirjautumisen mukanaan tuomat tietoturvariskit?

- Harkitsemme sovelluskohtaisesti mahdollisen lisäsuojan tarvetta. Ihan joka sovelluksessa kertakirjautumista ei voida hyödyntää. Pyrimme myös opastamaan henkilökuntaamme, jotta työasemia ei jätettäisi lukitsematta esimerkiksi, kun lähtee syömään, Koivisto selvittää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Toki työntekijöitä on tähänkin asti opastettu tietoturvallisista työtavoista, mutta hommaa riittää.

- Kyllä siinä on työtä, että saadaan jokaiselle henkilölle opetettua turvallinen työaseman käyttö.

IAM-järjestelmä tukee myös Tampereen kaupungin kokonaisarkkitehtuurin kehittämisen strategiaa, jonka tavoitteena on avoin arkkitehtuuri soa-mallin mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. 6

      Asiantuntijat wifi-verkkojen tietoturva-aukosta: Tätä se tarkoittaa käytännössä ‑ kaksi asiaa, mitä tavallinen käyttäjä voi tehdä

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    9. 9

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    10. 10

      Natalie Portman pääsi eroon aikuisiän aknesta luopumalla kahdesta ruoka-aineesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. Näytä lisää