Tänä yönä loppuvat analogisen tv:n antennilähetykset

Analogiset televisiolähetykset päättyvät maanpäällisessä eli antennin kautta vastaanotettavassa lähetysverkossa tulevana viikonloppuna. Kaapelikodeissa peruskanavat näkyvät ilman digisovitintakin, mutta erinäisiä ongelmia voi ja on jo esiintynytkin tekstityksessä.

| Päivitetty

Lauantaiaamuna 1.9. kello 04.00 suljetaan viisi analogista lähetysverkkoa; YLE TV1, YLE TV2, MTV3, Nelonen ja SVT Europa. Tällöin televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi, liikenne- ja viestintävirasto muistuttaa. Siirtyminen digitaaliseen televisioon perustuu valtioneuvoston vuonna 2004 tekemään periaatepäätökseen.

Television katsomiseen antenniverkossa tarvitaan nyt digisovitin tai digitaalinen televisio. Joissakin kiinteistöissä saatetaan tarvita vielä antennien kunnostusta tai uudelleen suuntaamista.

Kaapeli-tv-yhtiöt voivat muuntaa muutamat digitaaliset kanavat analogisiksi helmikuun 2008 loppuun saakka. Tarjottavat kanavat vaihtelevat jonkin verran yhtiöittäin. Lisäksi äskettäin on raportoitu ongelmista tekstitysten kanssa, kun digimuunto ei olekaan toiminut aivan odotetusti.

Heinä-elokuun vaihteessa 85 prosentilla antenniverkkoon kuuluvista tv-talouksista oli digitaalinen vastaanotin. Kaapeliverkossa vastaava osuus oli 61 prosenttia. Elokuussa laitekauppa on käynyt vilkkaana.

Näkyvyys 50 eurolla

Vaikka digitaalisen lähetinverkon peitto on 99,999 prosenttia eli ministeriön mukaan enemmän kuin analogisella kaudella, silti esiintyy joitakin yksittäisiä katvealueita. Näitä katvealueita poistetaan kaiken aikaa täytelähettimillä. Asenteilla, joskin myöhässä, on 48 uutta täytelähetintä 26 paikkakunnalle. Osa saadaan toimintaan viimeistään syyskuun puolivälissä, viimeisimmät vuoden loppuun mennessä.

Täytelähettimien valmistumista odotellessa kansalaisten on mahdollista tilapäisjärjestelynä hankkia edullinen, 50 euron satelliittilaitteisto televisiolähetysten katsomiseksi. Laitteiston välittämisen hoitaa Canal Digitalin asiakaspalvelu, puh. 0207 699 000 tai asiakaspalvelu@canaldigital.fi.

Laitteiston voivat hankkia ne kotitaloudet, jotka sijaitsevat katvealueella tai näkyvyysalueen ulkopuolella. Digi-tv:n näkyvyysalueen voi tarkistaa karttapalvelusta osoitteesta www.digitv.fi/karttapalvelu.

Seitsemän uutuuskanavaa

Seitsemän uutta digitaalista tv-kanavaa aloittaa toimintansa syyskuun alussa heti analogisten kanavien käytössä olleiden taajuuksien vapauduttua.

Lähetyksensä aloittavat dokumenttikanava Discovery Channel, urheilukanava Eurosport, Nelosen sarja- ja elokuvakanava KinoTV, dokumenttikanava MTV3 Fakta, musiikkikanava Music Television MTV, lastenkanava Nickelodeon ja Ruotsin television ohjelmia lähettävä SVT Europa.

SVT Europan saa antennikoteihin maksu-tv-palveluita tarjoavalta PlusTV:ltä tai kaapelitalouksiin kaapeli-tv-yhtiöstä. SVT Europan seuraamiseen tarvitaan ohjelmakortti ja korttipaikalla varustettu digisovitin.

Uudet kanavat kuuluvat E-kanavanippuun, jonka näkyvyysalue kattaa aluksi Etelä- ja Keski-Suomen ja laajenee myöhemmin muualle maahan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?