Turvallisempi on kankeampi - Digitoday - Ilta-Sanomat

Sirukorttiko kaiken pahan alku?

Poloisia sirukorttimaksajia vahdataan kauppajonoissa ja ihmisiä pakotetaan kohtuuttomiin tunnuslukutalkoisiin. Ovatko maailmankirjat sekaisin?

7.8.2007 17:48 | Päivitetty 7.8.2007 16:56

Vaikka iso osa muuta maailmaa on siirtynyt sirukortteihin, Suomessa käytetään yhä paljon magneettiraitaan perustuvia maksukortteja. Ja vaikka sirukorttia käyttäisi, aina asiakkaalta ei pyydetä tunnuslukua, vaan vanhaan tapaan allekirjoitus.

Sirukorttiin siirtymistä ei ole Luottokunnan mukaan Suomessa kiirehditty, koska vanhanmalliseen korttiin liittyvät väärinkäytökset ovat olleet vähäisiä. Näillä näkymin magneettiraidasta luovutaan Suomessa ensi vuoden loppuun mennessä.

Sirukortti on turvallinen niin kauan kuin sen tunnusluku pysyy vain sillä, jolle kortti on myönnetty. Jos voro saa haltuunsa sekä kortin että tunnusluvun, hän voi vingutella maksuvälinettä omistajan elkein siinä missä magneettikorttiakin.

Siksi voisi kuvitella, että sirukortin tunnusluvun urkkiminen olisi tehty mahdollisimman vaikeaksi. Ei ole, mutta kortin käyttö on kyllä saatu aika kankeaksi.

Kurkitaan olan yli

Sirukortin tunnuslukuja on helppoa vakoilla naapurin olan yli, kun niitä naputellaan lukijalaitteisiin esimerkiksi kaupan jonossa. Laitteissa ei yleensä ole kummoisia näkösuojia, jotka estäisivät muita kurkkimasta, mitä numeroita vehkeeseen näpytellään.

Miksi lukijalaitteiden reunat ovat niin matalat, että niiden yli pääsee halutessaan helposti vilkuilemaan näppäilyä? Ei kai muovi niin kallista ole, etteikö sitä voisi vähän enemmän uhrata kortinlukulaitteiden reunoihin?

Laitteita voisi parantaa kunnon näkösuojilla, jotka edes vähän vaikeuttaisivat vilkuilua. Ainakin ne toisivat turvallisuuden tunnetta sirukorttiskeptikoille.

Jonottelevatko korttivarkaat kaupoissa vaanimassa pahaa-aavistamattomien asiakkaiden tunnuslukuja? Tuskin, mutta toisaalta kyllä tilaisuus voi tehdä varkaan. Jos sopivan rikollinen henkilö sattuu näkemään tunnuslukusi, kiusaus viedä kortti seuraavassa kadunkulmassa saattaa olla liian iso.

On tunnusluvun vilkuilu toisaalta aika helppoa estääkin esimerkiksi peittämällä lukijalaitteen näppäimistö sillä vapaaksi jäävällä kämmenellä – ainakin, jos lukulaitteen voi laskea johonkin siksi aikaa, kun lukua näppäilee. Aina näin ei ole.

Pitäisikö kehittää korttimaksukulttuuria niin, että jätettäisiin vähän tilaa edellä olevan näpyttää rauhassa tunnuslukunsa? Ei pankkiautomaattijonossakaan tulla tappituntumalle, ja kaikki ymmärtävät sen.

Kankeaa käyttöä

Sirukorttien käyttöä hankaloittavat lähinnä niiden lukemiseen tarkoitetut laitteet. Kojeiden käyttöliittymät ovat aika kankeita ja vaikeita varsinkin niille, jotka eivät ole harjaantuneet moisten laitteiden käyttöön. Sellaisia on aika paljon.

Lisäksi käyttöliittymissä on eroja; eri valmistajien laitteet ovat vähän erinäköisiä ja toimivat vähän eri tavalla. Merkit ovat pieniä ja varsinkin huononäköiselle vaikeaselkoisia. Tämä voi olla ongelma varsinkin vanhemmalle väelle, mutta ovat lukijalaitteet hankalia nuoremmillekin.

Sitä tuntee raavas mies itsensä tyhmäksi, kun ei korttiostoksesta selviä ilman myyjättären ohjeita.Kaupan jonossa ujompaa voi myös hermostuttaa, jos näppäilyssä kestää ja muut asiakkaat punkevat päälle. Pitävät hölmönä ja hitaana, kun ei homma etene.

Kai se jotakin kertoo kortinlukijalaitteiden käytettävyydestä, että yleensä myyjä kertoo jo kysymättä, miten kojeen kanssa oikein pitää toimia.

Vanha tuttu vai uusi outo?

Magneettikorttia on ollut helppo käyttää, sen kun vetäisee puumerkin kuittiin. Magneettikorttiin on totuttu. Magneettikortti on se vanha tuttu – ja miksei ihan turvallisen tuntuinenkin, mutta ennen kaikkea se on tuttu.

Magneettikorttiin osataan suhtautua. Ei ole mitään väliä, tuliko siitä signatuurista samanlainen kuin viimeksi. Ei haittaa, vaikka nimmari näyttää puolivuotiaan suherrukselta, ketään ei kiinnosta. Riittää, että jonkinlaista jälkeä tulee, ja mielellään suurin piirtein oikealle viivalle. Ai ei tullut? No, siitäkin joustetaan kyllä.

Moni myyjä tuskin katsoo sen tarkemmin edes sitä, onko kortinhaltijan nimi samaa sukupuolta kuin se tyyppi, joka maksuvälinettä juuri sattuu tarjoamaan.

Kun kerran väärinkäytöksiä on ollut melko vähän, niitä ei ole tarvinnut oppia varomaan.

Sirut taas, ne ovat epäilyttäviä. Mistä sen tietää, mitä kaikkea niihin on piilotettu. Tai sitten sirukorteilla rahastetaan, tai jotakin.

Kyllä se siitä

Osa sirukortin kritiikistä on varmasti oikeutettua, osa pelkkää muutosvastarintaa. Taas pitää opetella uusi tunnusluku, ajatellaan. Pitää ja pitää. Tietoturva ja käytettävyys kulkevat käsi kädessä. Mitä turvallisemmaksi asiat tehdään, sitä hankalampaa niiden käyttäminen yleensä on.

Sirukortin numeron joutuu kyllä itse näppäilemään lukijalaitteeseen. Se on ehkä hieman hankalampaa ja hitaampaa kuin vanhanaikainen magneettikortin vetäisy lukijan läpi. Sirukortti on kuitenkin turvallisempi kuin magneettijuovalla varustettu kortti.

Monella on tietysti useita kortteja, mikä taas pakottaa muistamaan useita tunnuslukuja – ja sen, mikä luku taas kuuluikaan mihinkin korttiin. Ei se mitään. Muistatteko vielä, kun ei ollut kännyköitä ja sitä saattoi muistaa kymmeniä puhelinnumeroita ulkoa?

Kyllä ihmiset vielä tottuvat sirukorttimaksamiseen. Ajan mittaan laitteetkin toivottavasti paranevat, ja ne käyttöliittymät.

Eiköhän tästäkin yli päästä, kun vähän harjoitellaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?