Digitoday

Lehdistö laihdutuskuurilla

Julkaistu:

World Wide Webin tulon jälkeen perinteisen lehdistön muistokirjoituksia on luonnosteltu jo vuosikausia. Erityisesti sanomalehtien olisi monien mukaan pitänyt kuolla sukupuuttoon jo aikoja sitten. Sitkeästi sanomalehdistö on kuitenkin pitänyt pintansa, vaikka lukijamäärät ovatkin olleet jo vuosia laskussa.
Viimeisen vuoden aikana hälytysmerkkejä on sanomalehtien suunnasta saapunut kuitenkin kiihtyvään tahtiin. Vuoden 1984 huippulevikeistä lähtien sanomalehtien lukijakunta on supistunut vuosi vuodelta ja vedenjakaja lieneekin nyt saavutettu. Näin ainakin Yhdysvalloissa.
Aamulehti ei tunnu enää tutulta

Oma sanomalehti-annokseni on viime kuukausien aikana ollut varsin kovassa myllerryksessä, ja autotallin edestä löytyvää paperinivaskaa ei enää oikein tunnista edes samaksi lehdeksi, jota aloimme muutama vuosi sitten tilata.

Sivumäärä on tippunut – se nyt on itsestään selvää, mutta myös tekstin määrä sivuilla on laskenut. Erilaisia graafisia elementtejä ja valokuvia on enemmän kuin ennen. Aivan kuin lehdestä yritettäisiin tehdä verkkosivujen näköisiä. Sekä bisnes-, viihde-, että teknologia-osissa onkin otettu tavaksi viitata varsin runsaasti verkosta löytyvään materiaaliin. Blogikirjoituksia lainataan myös kiihkeästi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi osa vakiosivuista on lakkautettu. Viimeisin uhri oli sunnuntai-lehden mukana tullut ja Perspective-nimellä tunnettu näkökulma/mielipide-osio, jossa käsiteltiin ajankohtaisia asioita syvällisemmin vierailevien asiantuntijakirjoittajien voimin. Tämä kuuden sivun älykköpala supistettiin muutama viikko sitten pääkirjoitussivulle muiden mielipidekirjoitusten joukkoon.

Sanomalehtijournalisti – katoava työnimike?

Lukijoille näkyvien muutoksien lisäksi on verhojenkin takana kuohahdellut. Lehti on ilmoittanut pienehköistä irtisanomisista niinkin tiheään, että olen jo seonnut laskuissani, kuinka moni journalisti on saanut kenkää. Tällä hetkellä ihmettelen lähinnä sitä, riittääkö toimituksessa enää yhtään kirjoittajaa päivittäisen uutisannoksen kokoajaksi.

Toki samaan aikaan lehti on koko ajan panostanut lisää verkkosivujensa kehittämiseen. Kilpailu verkossa on kuitenkin aivan eri tasolla kuin paperilehtimaailmassa ja kovakaan panostus ei välttämättä tuota toivottua tulosta.

Verkossa vain rivilehti

Mercury News on verkossa vain yksi tiedottaja monien muiden joukossa. Niinpä tunnetuimmat verkkouutispalvelut, kuten esimerkiksi TechCrunch, ovat nykyään paljon arvostetumpia ja vaikutusvaltaisempia kuin piilaakson entinen äänitorvi. Minunkin on myönnettävä, että vaikka Josari tuleekin tilattuna kotiovelle joka aamu, niin suurimman osan uutisannoksestani saan eri verkkopalveluiden kautta.

Kaikista paperilehdistön ongelmista huolimatta San Jose Mercury Newsin paperiversio tuo kuitenkin kotiin pääosan mediatalon tuloista. Uskolliset paperilehtien lukijat pitävät edelleen yrityksen taloutta pystyssä. Verkkolehden mainostulot kasvavat kyllä vuosi vuodelta, mutta ainakin vielä tulot verkkolehdestä ovat vaatimattomia.

Suomessa samat ongelmat?

Ehkä en ole pystynyt riittävän tarkasti seuraamaan Suomen sanomalehdistön tilannetta, mutta mielestäni suomalaiset sanomalehdet eivät ole vielä samassa jamassa.

Helsingin Sanomat ei tuntunut ainakaan ulkoisesti kärsivän samanlaisista oireista, kun sitä Suomessa käydessäni selailin. Lehti oli edelleen Hesarin näköinen. Sivuja ja mainoksia oli edelleen runsaasti. Osiotkin olivat samassa järjestyksessä. Ja ikävä kyllä, lehden aukeama edelleenkin on liian suuri sopimaan mukavasti aamukahvipöytään.

Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. 6

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    9. 9

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    10. 10

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    2. 2

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    3. 3

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    4. 4

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. Näytä lisää