Digitoday

Uuden Firefoxin beta myöhästyy

Julkaistu:

Gran Paradiso -koodinimellä tunnetun avoimen lähdekoodin Firefox-selaimen kehityssuunnitelmat kärsivät viikonloppuna kolauksen, kun Mozillan varakehitysjohtaja totesi, ettei heinäkuussa julkaistava selaimen virstanpylväsjulkaisu täytä ensimmäiselle beta-versiolle asetettuja vaatimuksia.

Mozillan varakehitysjohtaja Mike Schroepfer ehdotti Firefox 3.0-version ensimmäisen beta-julkaisun siirtämistä, sillä nyt heinäkuussa julkaistava versio ei täytä ensimmäiselle betalle asetettuja vaatimuksia.

Kesäkuussa julkaistu Firefox 3.0 Gran Paradiso alfa 6-version oli tarkoitus jäädä viimeiseksi alfa-julkaisuksi.

- Siirrymme alfasta betaan heti kun uskomme Firefoxin olevan riittävän vakaa ja käytettävä jokapäiväiseen selailuun. Kunnes tämä saavutetaan, jatkamme alfojen julkaisua kuuden viikon välein, kertoo Schroepfer.

Mozilla-ohjelmien muistinkulutuksen kasvua seuraava Talos-hankkeen mukaan pian julkaistavan alfa 7 -version muistinkulutus on kasvanut lähes viidenneksen. Schroepferin mielestä tällainen ei käy.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Maanantaina Firefox 3:n julkaisuaikataulua rukattiin uusiksi. Aikataulusta poistettiin kaikki maininnat beta-versioista ja niiden sijaan käytetään heinäkuun 25. päivänä julkaistavan alfa 7 -version jälkeen ainoastaan virstanpylväs (M, milestone) -merkintää. Alfa 7:ä seuraavat M8- ja M9-versiot voivat olla jo beta-versioita. Tämä nähdään lähempänä niiden julkaisua.

Nyt alfaksi merkatusta 7-julkaisusta kaavaillaan kokeiluversiota web-kehittäjille, sillä nyt selaimen alustan pitäisi olla suurin piirtein kunnossa ja valmis. Sen sijaan käyttöliittymä ja alustan päälle rakennettavat ominaisuudet ovat vielä hukassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    5. 5

      Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

    6. 6

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Apu: Nina Mikkonen isoon leikkaukseen – ”Leikkauspäivänä tulee kuluneeksi tasan vuosi Timo T. A:n kuolemasta”

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    10. 10

      Kotiporno ja 4 muuta seksiasiaa, jotka lyövät asiantuntijan mukaan tänä vuonna kunnolla läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    4. 4

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    5. 5

      Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

    6. Näytä lisää