Digitoday

Yahoon Semel joutuu osakkeenomistajien piinapenkkiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Tänään pidettävässä Yahoon yhtiökokouksessa pääjohtaja Terry Semel joutunee vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin yhtiön johdosta ja tulevaisuudesta.

Yahoo on jäänyt jatkuvasti Googlen varjoon viime vuosina. Osakkeenomistajat ovat tyytymättömiä Yahoon menestykseen.

Google voitti viime vuonna tarjouskilpailun YouTubesta ja mainospalvelu AdClickistä. Sen lisäksi Googlen erittäin kannattavat hakupalvelut laajenevat koko ajan. Google tekee enemmän rahaa kolmessa kuukaudessa kuin Yahoo vuodessa.

Myös Semelin ruhtinaallinen palkkio kismittää osakkeenomistajia. Viime vuonna pääjohtaja ansaitsi kaikkiaan 71,7 miljoonaa dollaria. Palkkio on Yhdysvaltain suurimpia.

Palkkio koostuu optioista, jotka myönnettiin Semelille vastineeksi siitä, että hän alensi palkkansa yhteen dollariin. Semel sai bonuksena lisää optioita, vaikka osakkeen kurssi laski 35 prosenttia viime vuonna. Kaikkiaan Semelin optioansioiden lasketaan nousevan 450 miljoonaan dollariin, AP kertoo
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yahoon markkina-arvo oli Googlea suurempi vielä 2004, kun Google listautui pörssiin. Yahoon arvo oli silloin 39 miljardia dollaria ja Googlen 23 miljardia. Googlen osakkeen arvo on sen jälkeen kuusinkertaistunut ja Yahoon laskenut neljä prosenttia. Nyt Googlen markkina-arvo on 140 miljardia ja Yahoon 37 miljardia.

64-vuotiaan Semelin johtaman Yahoon tulot laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä
11 prosenttia, kun Google kasvatti tulojaan 69 prosenttia.

Sijoittaja Eric Jacksonin muodostama ryhmittymä vaatii Semelin lisäksi kuuden johtokunnan jäsenen vaihtamista. Kolme heistä kuuluu komiteaan, joka päättää Semelin palkkioista.

Jacksonin ryhmittymällä on vain 0,2 prosenttia yhtiön osakkeista. Semelillä on muitakin vastustajia. – Pettymys on laajaa, Standard & Poorsin analyytikko Scott Kessler totesi.

Yahoo luottaa johtajaansa. – Terryllä on selkeä näkemys osakkeen arvon kasvattamiseksi, ja yhtiöllä on selkeä strategia hyödyntää intrnetin kasvumahdollisuuksia, tiedottaja Helena Maus totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    3. 3

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. 6

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    7. 7

      Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

    8. 8

      Helsingin Kätilöopisto sulki ovensa – 15-vuotta vauvoja maailmaan auttanut Marjo purskahti itkuun

    9. 9

      Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

    10. 10

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    3. 3

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    4. 4

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    6. 6

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    3. 3

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. Näytä lisää