Digitoday

Octopus-kisan saldona paikannusta, sarjakuvaa ja lasten seurantaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Paikantamiseen liittyvät sovellukset olivat vahvasti esillä Octopus-mobiilisovelluskilpailussa, mutta myös sarjakuvia olivat opiskelijajoukkueet siirtäneet kännykän ruudulle.
Viidennen kerran järjestetyn kilpailun voittajiksi selviytyivät kuitenkin lasten varttumisen seurantaa helpottava palvelu sekä kännykän puhelun laatua parantava sovellus, mobiilipalvelujen kehitysympäristö Octopus tiedottaa.

Alan asiantuntijoista koostunut arviointiraati rankkasi mobiilisovelluksia eli kännykässä toimivia ohjelmia kahdessa sarjassa. Symbian-sarjassa voiton otti Oulun yliopiston opiskelijoiden toteuttama, lasten kasvamisen seuraamisen kännykkään ja tämän tiedon jakamisen internet-maailmaan siirtävä palvelu.

Toisen sijan vei mobiilisarjakuva (Oulun yliopisto) ja kolmannen tavaran jakelua paikantamisen avulla helpottava sovellus (Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu). Kaksi viidestä Symbian-sarjan finalistista tukeutui sovelluksessaan gps-paikantamistekniikkaan.

Avoimessa sarjassa voitto jäi myös Ouluun, kun yliopiston joukkueen puhelun käytettävyyttä parantava sovellus seulottiin sarjassaan potentiaalisimmaksi yritystoiminnan kannalta. Toiseksi sijoittui Rovaniemen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kehittämä paikkatiedon ja kuva-albumin yhdistävä palvelu. Kolmas sija meni Evtek-ammattikorkeakoulun opiskelijoille sovelluksella, jolla tilataan sarjakuvia kännykkään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lähemmäs 60 joukkuetta

Voittajajoukkue molemmissa sarjoissa sai viisituhatta euroa ja matkan mobiilialan tapahtumaan. Toiseksi tullut kuittasi kolme tonnia ja kolmaskin joukkue tuhat euroa. Symbian-sarjan voittaja lähtee kesäkuussa edustamaan Suomea mobiilisovellusten epävirallisiin EM-kisoihin Budapestiin. Vastaan tulevat voittajat vastaavissa kisoissa Britanniasta, Tanskasta ja Unkarista.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna lähes kuusikymmentä joukkuetta, kun opiskelijat ammattikorkeakouluista ja yliopistoista Tampereelta, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Kuopiosta, Kemistä, Torniosta, Rovaniemeltä ja Oulusta kisasivat sovellusten paremmuudesta.

Octopus on suomalainen mobiilipalveluiden ja -sovellusten kehitysympäristö ja testipenkki, jonka tavoite on edistää alan liiketoimintaa, jouduttaa innovatiivisten sovellusten syntymistä ja vauhdittaa uusien osaajien hakeutumista alalle. Mobiilisovelluskilpailun järjestäminen on yksi Octopusin merkittävimmistä tehtävistä. Kilpailua tukevat Nokia, Oulu Innovation ja Technopolis Ventures Oulutech.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    6. 6

      70 vuotta naimisissa! Buckinghamin palatsi julkaisi kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin virallisen hääpäiväkuvan

    7. 7

      Video: Perintöprinsessa putosi lavalta Miss Helsinki 2018 -finaalin ratkettua

    8. 8

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    6. Näytä lisää