Hankittujen laitteiden keskihinnat olivat myös nousussa. Kotekin mukaan tämä osoittaa, että kuluttajat haluavat yhä laadukkaampia ja monipuolisemmilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita – ja ovat valmiita maksamaan laadusta.
Kotekin tuoreimman tilaston mukaan kodintekniikan hinnat ovat nousseet keskimäärin kuusi prosenttia.
- Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia käyttämään rahaa koteihinsa ja elämän laatuun. Kodintekniikalta vaaditaan entistä enemmän laatua ja monipuolisia ominaisuuksia, enää ei tyydytä perusmalleihin, sanoo Kotekin puheenjohtaja Kari Karipuu.
Kodintekniikan yleinen suunta on vahvasti positiivinen ja kysyntä siirtyy yhä laadukkaampiin tuotteisiin. Alkuvuoden boksivimma rauhoittui huhtikuussa
Viihde-elektroniikan alkanut vuosi on ollut hyvin positiivinen; myynnin arvo on kasvanut peräti 31 prosenttia vuoden 2006 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tuoteryhmän vetureina ovat edelleen taulutelevisiot ja digisovittimet, joiden molempien myyntimäärät ovat tuplaantuneet.
Taulutelevisioita myytiin 88 000 kappaletta ja digibokseja 246 000 kappaletta. Tallentavat digiboksit ovat kasvattaneet suosiotaan ja vakiinnuttaneet asemansa kotien ykkösbokseina.
- Maksu-tv:n suosio on kasvattanut kortinlukijalla varustettujen digiboksien kysyntää ja näiden osuus onkin jo noin puolet koko digiboksikaupasta, toteaa Elina Yrjänheikki (Kotek/viihde-elektroniikka).
Karipuu kuitenkin kertoo kysyttäessä, että digisovitinten kauppa oli huhtikuussa jonkin verran pienempää kuin ensineljänneksellä. Analogilähetysten jatkamiseen liittyvällä "hässäköinnillä" oli Karipuun mukaan välitön vaikutus kauppaan. Boksimyynti oli tosin huhtikuussa korkeammalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan.
Mp3-soittimien myynti on edelleen kasvanut kymmenen prosenttia. Matkapuhelimia taasen myytiin 400 000 kappaletta ja näistä joka viides oli niin sanottu älypuhelin.
- Puhelimesta on tulossa yksi keskeisimmistä kodintekniikan tuotteista. Puhelinten avulla palvelut ovat aina mukana ja joka hetki käytettävissä. Uskomme, että lähitulevaisuudessa yhä useampi suomalainen käyttää älypuhelinten monipuolisia toimintoja. Uudempi laitekanta myös synnyttää yhä uusia palveluja, sanoo Mauri Pietikäinen (Kotek/matkapuhelimet).
Videokamerat murroksessa
Digitaalisissa kameroissa on selvästi nähtävissä kasvanut kiinnostus järjestelmäkameroita kohtaan. Jonkin verran tämä on vaikuttanut kompaktikameroiden myyntiin.
- Yleisenä kehityssuuntana voidaan kuitenkin sanoa, että kuluttajat suosivat nyt laadukkaampia ja monipuolisempia kameroita kuin ennen. Merkittäviksi asioiksi ostopäätökseen ovat tulleet voimakkaasti käytön helppous, monipuoliset toiminnot ja niin edelleen. Valtaosa kameran ostajista onkin jo toista tai kolmatta kameraa hankkimassa, kuvailee Esa Heikkilä (Kotek/kuvantaminen).
Videokameroissa eletään siirtymävaihetta, jossa dvd-, kiintolevy- ja hd-tasoiset kamerat kasvattavat voimakkaasti suosiotaan. Toisaalta Mini-DV -kameroiden keskihintojen muovautuminen kuluttajaystävällisiksi ovat olleet osaltaan vauhdittamassa videokameroiden myyntiä. Aiemmin lähes yksinomaan Mini-DV -pohjainen markkina on muovautumassa moniformaattiseksi.
Pc ostetaan yhä useammin kodintekniikkaliikkeestä
Tulostimien tuoteryhmässä monitoimilaitteet kasvattavat edelleen osuuttaan. Siirtyminen perinteisistä tulostimista monitoimilaitteisiin jatkuu edelleen voimakkaana ja valtaosa laitteista onkin jo niin sanottuja erikoistulostimia.
Tietokoneita kodintekniikkaliikkeistä myytiin lähes 72 000 kappaletta ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna tässäkin tuoteryhmässä oli kahdeksan prosenttia. Kotien tietotekniikan hankintoja tehdäänkin yhä kasvavassa määrin kodintekniikkaliikkeistä.