Arpajaislaki ei pelota Bidsteriä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen arpajaislaki ei pelota tänään uuden palvelun avannutta Bidsteriä. Käänteistä huutokauppaa pyörittävän yrityksen kanta on, että sen toiminta on laillista Britanniassa, jossa se on rekisteröity, ja sen takia se voi toimia laillisesti muissakin EU-maissa.


Suomen sisäministeriö on asiasta aivan eri mieltä. Sen mukaan onneen perustuva palvelu on lain vastainen. Parhaillaan ministeriön arpajaisyksikkö harkitsee tutkintapyynnön jättämistä poliisille Suomessa Apinat-sivustolla toimivasta  käänteisestä Limbo-huutokaupasta.

Ruotsissa menestyneen Bidsterin toimintaa voi kuvata vedonlyönniksi, jossa voittajaksi selviytyy alinta yksittäistä hintaa veikannut osanottaja. Palvelu kerää rahaa maksullisista tarjouksista.

Yhtiön liiketoiminnan kehittämisjohtaja Jonas Suijkerbuijk ja markkinointi- ja tiedotusjohtaja Peter Munteanu vakuuttivat keskiviikkona Helsingissä Hotelli Seurahuoneen Mannerheim-huoneessa vakavalla naamalla, että yhtiön toiminta on täysin lakien mukaista myös Pohjoismaissa.

Yrityksellä on kuitenkin jo brittiläinen ruotsalainen lakitoimisto suomalaisyhteyksineen valmiina tulevaisuutta varten.

Limbosta tutkintapyyntö


Sisäasianministeriön arpajaisyksikön mukaan kyse on toiminnasta, joka on ristiriidassa Suomen lain kanssa.

- Olemme antaneet näistä käänteisistä huutokaupoista lausuntoja useille ulko- ja kotimaisille toimijoille. Lähes kaikki ovat päättäneet olla aloittamatta toimintaa, sanoo hallitusneuvos Jouni Laiho.

- Olemme toimittaneet lausunnon myös Apinat.fi-palvelussa toimivasta Limbo-käänteishuutokaupasta, mutta sen pyörittäjät eivät usko lausuntoa.

Limbo- palvelun tuottaa ja ylläpitää Dynamic Mill Oy

- Me emme ole tuomioistuin, joten meille jää vain yksi keino: tutkintapyyntö poliisille. Harkitsemme sellaisen tekemistä, Laiho sanoo.

Laihon mukaan Bidster ei ole pyytänyt toiminnasta lausuntoa. Käänteinen, alimman hinnan arvaukseen perustuva huutokauppa ei olisi Laihon mukaan mahdollista myöskään hyväntekeväisyysjärjestöille, sillä se ei ole arpajaislaissa hyväksyttyjen määräysten mukaista toimintaa.

Ruotsissa ja koko EU:n alueella on voimassa vastaavantyyppiset arpajaislait, Laiho sanoo. Hänen tietojensa mukaan Ruotsin arpajaistarkastus on jättänyt poliisille tutkintapyynnön käänteisistä huutokaupoista.

Brittilain suojassa


Suijkerbuijk sanoo, että Ruotsin poliisi menetti kiinnostuksensa asian tutkimiseen, kun se ymmärsi, että kyseessä on brittiyhtiö.

Bidster UK Ltd. on liikkeellä suurten suunnitelmien kanssa kahden ruotsalaisen bisnesenkelin tuella. Suijkerbuijkin mukaan tarkoituksena on levittää toiminta koko Euroopan alueelle ja rahaa siihen on varattu riittävästi.

- Markkinoilla on kyllä yhdessä maassa toimivia yrityksiä, mutta ylikansallista toimintaa ei kukaan ole vielä avannut. Ruotsi oli meille koemarkkina-alue. Tänään avaamme Suomessa ja huomenna Tanskassa. Tämä on erittäin suosittua ajanvietettä muun muassa Britanniassa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Bidsterin palvelussa on kuukausittain noin 250 000 vierailijaa. Heistä 10-15 prosenttia jättää kaksi euroa maksavan tarjouksen.

Interaktiivisuus erottaa arpajaisista

Munteanun mukaan Bidster eroaa arpajaisista muun muassa sillä tavalla, että se antaa tarjouksen tehneille tietoa tarjouksen tilasta. Se kertoo onko tehty tarjous matalin, onko se ainutlaatuinen ja myös sen kun joku tekee alemman tarjouksen. Tiedon välitykseen käytetään tekstiviestiä.

Tarjousmaksujen vastaanottaminen tekstiviestillä tulee Suijkerbuijkin mukaan kalliiksi. Matkapuhelinoperaattorin siivu on yli 25 prosenttia maksusta.

Bidster myy paljon sellaisia tavaroita, joihin tavallisella palkansaajalla ei normaalielämässä ole varaa. Yritys joutuu ostamaan Porschet tai muut luksustavarat, mutta täyttä hintaa se niistä maksa.

Bidster tuo myymilleen tuotteille paljon julkisuutta, sillä sen toiminta perustuu paljon vahvaan markkinointiin. Tässäkään ei liikutella suuria käteisrahoja, sillä Bidster maksaa ilmoittelusta tulojakomenetelmällä. Kullakin mainostajalla on oma tekstiviestinumero, jolla sen tuomat asiakkaat voidaan tunnistaa.

- Suomessa neuvottelemme juuri nyt radioasemien kanssa yhteistyöstä. Ne näyttävät olevan kaikkein halukkaimpia kumppaneita, sanoo Munteanu.

Tukea EU:sta


Käänteistä huutokauppaa voi tuskin pitää urheiluvedonlyöntinä, vaikka samat henkilöt voittavat 80 prosenttia tarjouksista opittuaan oikeat strategiat. Silti EU:n komission tuoreen kannanoton voi katsoa tukevan Bidsterin pyrkimyksiä.

Viikko sitten EU:n komissio tiedotti pyytäneensä Suomea ja kahta muuta EU:n jäsenvaltiota muuttamaan lainsäädäntöään urheiluvedonlyöntipalvelujen vapaan liikkuvuuden esteiden poistamiseksi.

Komission mielestä kyseisten jäsenvaltioiden asettamat rajoitukset eivät ole voimassa olevan EU:n lainsäädännön mukaisia ja kyseiset jäsenvaltiot eivät ole osoittaneet toteuttamiensa toimien olevan tarpeellisia, oikeasuhtaisia ja syrjimättömiä. Sen mielestä näiden jäsenvaltioiden alan kansallisten toimijoiden ei myöskään voida katsoa pyrkivän yleishyödylliseen tarkoitukseen, koska niille on asetettu tiukkoja vuosittaisia tulotavoitteita ja koska ne markkinoivat uhkapelipalvelujaan usein yksityisten jälleenmyyjien kautta.

Kommentit

    Näytä lisää