Yle käänsi selkänsä Sapporon hd-lähetyksille

Suomen yleisradio ei ollut kiinnostunut Sapporon MM-kisojen teräväpiirtolähetyksistä, jotka Canal Digital olisi ollut valmis välittämään satelliitin kautta, kertoo Canal Digitalin toimitusjohtaja Jyri Timonen.

Suomen Virpi Kuitusen voitonhetket tallentuivat myös teräväpiirtolähetykseen, jonka Ruotsin SVT lähetti perjantaina.

| Päivitetty

Canal Digital välittää Ruotsissa hdtv-standardin mukaisia kisalähetyksiä SVT:lle, jolla on oma satellittikanava SVT HD käytössään.

- Suomen Yleisradiolla ei ollut halua Sapporon teräväpiirtolähetyksiin, kertoo Canal Digitalin puolelta neuvotteluja yleläisten kanssa käynyt Timonen.

Toimitusjohtajan mukaan tilanne koitui suomalaisten talviurheilun ystävien tappioksi.

Urheilun tunnelma voimistuu

SVT lähettää kisoista päivittäin kaksi-kolme tuntia teräväpiirtolähetyksiä 720p-standardilla. Ne ovat kuvanlaadultaan aivan toista luokkaa kuin tavallisessa televisiolähetyksessä.

Aamulähetyksen ja iltakoosteen välillä on täyteohjelmaa, jossa kerrotaan muun muassa televison kehityksestä Ruotsissa, tulevista hd-lähetyksistä ja verrataan tavallista televisiokuvaa teräväpiirtokuvaan.

Pääsin itse katsomaan SVT:n hd-lähetystä, ja ensikokemusten perusteella paluuta entiseen ei ole. Urheilusta saa hd-lähetyksessä paljon enemmän irti.

Tarkka laajakuva tuo paljon enemmän yksityiskohtia esille kuin normaalilähetys. Teräväpiirron myötä myös urheilusuorituksen tunnelma tulee käsin kosketeltavaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?