Digitoday

Googlella maailman vahvin tavaramerkki

Julkaistu:

Googlella, Applella, YouTubella ja Wikipedialla on maailman vahvimmat tavaramerkit - ainakin kun Brandchannel.comin käyttäjät saavat päättää. Eurooppalaisten äänestäjien listalla Skype kiri ohi Nokian.
Google sai viimekertaiseen tapaan kärkisijan ja Apple sijoittui hyväksi kakkoseksi, kun Brandchannel.com -palvelun käyttäjät pisteyttivät tunnettuja tavaramerkkejä. Pronssisija maailman tavaramerkkien joukossa sen sijaan vaihtoi haltijaa, kun YouTube syrjäytti seitsemännelle sijalle pudonneen Skypen.

Maailmanlistan neloseksi nousi vuoden edellisen listan ulkopuolelta Wikipedia. Viidennen sijan vei Starbucks Nokian säilyttäessä kuudennen sijansa.

Eurooppalaisten äänestäjien tavaramerkkilistalla voiton vei IKEA ja kakkoseksi nousi Skype. Edellisen listauksen voittanut Nokia sai tällä kertaa tyytyä kolmanteen sijaan. Nokiaa listalla seuraavat Zara ja Adidas sekä H&M.

Kyselyyn osallistui kaikkiaan yli 3600 henkilöä. Enin osa heistä oli 26-35 -vuotiaita miesten ja naisten äänestäessä lähes yhtä innokkaasti. Europpalaisen listan äänestäjämääräksi ilmoitetaan 1358 henkilöä. Brandchannel-sivustoa ylläpitää kansainvälisesti toimiva Interbrand-yhtiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    6. 6

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

    7. 7

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    8. 8

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    9. 9

      KOK on estämässä viiden Venäjän tähtikiekkoilijan olympiamatkan: ”Olen shokissa”

    10. 10

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    6. Näytä lisää