Digitoday

Kirkko alkoi julkaista arvioita tietokonepeleistä

Julkaistu:

Kirkko ei halua jäädä tietokonepelien maailmassa sivustakatsojaksi. Kirkkohallituksen pyörittämässä Peliraadissa pelejä pääsevät arvioimaan tehtäväänsä koulutetut vapaaehtoiset vanhemmat.

Vanhemmat kaipaavat vertaistukea netti-, tietokone- ja konsolipelien arvioinnissa, uskotaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkko itse ei kuitenkaan pelejä kommentoi vaan delegoi tehtävän vapaaehtoisille, tehtävään kouluetuille vanhemmille. Heidän on määrä kuunnella arviointityössään myös lasten näkemyksiä ja kokemuksia.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäivien yhteydessä äskettäin avatulla Peliraati-sivustolla kirkko haluaa jakaa tietoa pelien sisällöistä niin pelien valintaa kuin lasten kasvatustakin ajatellen.

Toistaiseksi vähäisten peliarvostelujen - ensimmäisen toimintaviikon jälkeen yhteensä viiden - ohella sivustolta löytyy asiantuntijoiden kokoamaa kasvatusaineistoa ja linkkejä.

Katse pelien arvomaailmaan päin

Kirkon organisoimaan raatiin kuuluvien aikuisten tehtävänä on pohtia muun muassa pelien arvomaailmaa ja yleistunnelmaa samoin kuin sitä, miten pelin maailmassa suhtaudutaan toisiin ihmisiin, millaista mies- ja naiskuvaa peli viestii ja ovatko pelien "pahikset aina tietyn värisiä tai puhuvatko he murtaen englantia". Myös pelin herättämät tunteet kuuluvat mukaan kuvaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tietokonepelien arvostelemisesta kiinnostuneet vanhemmat voivat ilmoittautua mukaan toimintaan Peliraati-sivuston kautta osoitteessa www.evl.fi/peliraati. Arvioinnit tehdään valmiin toimintamallin ja arviointikriteeristön pohjalta.

Kirkkohallituksen vetämässä projektissa yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus - PTK ry., Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Valtion elokuvatarkastamo ja pelialan keskus Neogames.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    2. 2

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    6. 6

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    7. 7

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    8. 8

      Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

    9. 9

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    10. 10

      Anna-lehti: Anna Puu suunnitteli silikonien hankkimista – omat rinnat eivät miellyttäneet: ”Kutsuin niitä masentuneiksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    2. 2

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    3. 3

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    6. Näytä lisää