Digitoday

Suomen liikuntapaikat löytyvät verkosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Liikuntapaikat.fi -verkkopalvelu kokoaa 30 000 eri liikuntapaikan tiedot. Koko Suomen liikuntapaikat kattava verkkopalvelu on Kuntaliiton mukaan peräti ainutlaatuinen koko Euroopassa.

Liikuntapaikkoja voi hakea palvelusta nimen tai sijainnin perusteella. Käyttäjä voi tarkistaa kartasta, mistä löytyy esimerkiksi lähin ulkokenttä tai virkistysalue. Palvelu kertoo myös, mitä eri lajeja liikuntapaikassa voi harrastaa.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Kari Sjöholmin mukaan palvelu hyödyntää myös kuntien liikuntatoimea sekä liikuntapaikkojen suunnittelussa että niitä koskevassa päätöksenteossa.

- Palvelusta saa vertailutietoa eri tyyppisistä liikuntapaikoista ja liikunnan taloudesta. Kunnat pystyvät vertaamaan omaa liikuntapaikkaverkostoa vaikkapa naapurikunnan liikuntapaikkoihin. Samalla voidaan verrata liikuntapaikkoihin käytettyä euromäärää asukasta kohden valtakunnan keskiarvoon tai vaikkapa läänin vastaavaan kokoisten kuntien keskiarvoon.

Sjöholmin mukaan palvelun toimivuus edellyttää, että kunnat ottavat tiedon tuottajinakin palvelun omakseen, sillä kunnat omistavat ja ylläpitävät noin 70 prosenttia liikuntapaikoista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liikuntapaikat.fi -palvelua ylläpitää Jyväskylän yliopisto ja rahoittajana ovat opetusministeriö ja Suomen Kuntaliitto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    6. 6

      Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      Mehutölkkipommi, itsemurha-auto ja smurffi – tällaista tavaraa häädetty Isis on hylännyt tukikohtiinsa

    9. 9

      Koeajo: Dieselin maine mataa, mutta tämä loistomalli luottaa hienoon nakupataan

    10. 10

      Skandaali Ruotsin jalkapalloliitossa – maajoukkuepelaajat lähettivät kuvia sukuelimistään naistyöntekijälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    9. 9

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    6. Näytä lisää