Digitoday

Yt-neuvottelut alkavat Ateassa ja Topnordicissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Atea Finland ja Topnordic Finland ovat käynnistäneet toimintojensa integroinnin Atea-nimen alle. Prosessien ja toimintatapojen tehostamisen lisäksi uusi yhtiö sopeuttaa kulunsa vastaamaan markkinoiden odotuksia sekä purkaa yhdistymisen aiheuttamat päällekkäisyydet.
Tämän vuoksi koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut aloitetaan molemmissa yhtiöissä syyskuun aikana.

Neuvotteluissa käsitellään mahdollisia henkilöstövähennyksiä, työntekijöiden siirtymistä toisen työnantajan palvelukseen sekä mahdollisia muutoksia työtehtävissä ja siirtoja toisiin tehtäviin, yhtiöt kertovat.

Neuvottelujen aikana selvitetään henkilöstön uudelleensijoitus- ja uudelleenkoulutusmahdollisuudet sekä toteutetaan muutosturvan vaatimat toimenpiteet. Muutokset koskevat arviolta enintään viittäkymmentä henkilöä.

- Kilpailukyvyn turvaaminen jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa edellyttää kustannustehokkuuden parantamista, ja integroinnin myötä syntyy entistä vahvempi ratkaisu- ja palvelutoimittaja Suomen markkinoille. Uudet it-tuotteiden hankintamallit ja elinkaaren hallintaratkaisut mahdollistavat myös asiakkaiden palvelemisen entistä laajemmin ja kustannustehokkaammin, sanoo yhtiön Suomen liiketoiminnasta vastaava Dan Högström.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    4. 4

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. 6

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    7. 7

      Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

    8. 8

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    9. 9

      Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    6. 6

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    4. 4

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    5. 5

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    6. Näytä lisää