Digitoday

Apple ja Nike käyvät yhdessä lenkkipolulle

Julkaistu:

Urheiluvälinevalmistaja Nike ja Apple julkistivat uuden Nike+iPod -sarjan, jolla lenkkipolun tiedot saadaan suoraan soittimen näytölle.

Tiistaina julkistettu Nike+iPod sarja sisältää kengän sisällä olevan tunnistimen ja vastaanottimen, joka liitetään iPodiin. Sarjan avulla juoksijat pystyvät musiikin kuuntelun ohessa seuraamaan juoksemaansa matkaa, aikaa, rytmiä ja poltettuja kaloreita iPod Nanon näytöltä. Tiedot on saatavana myös ääniversiona kuulokkeiden kautta.

Lenkin jälkeen käyttäjä voi ladata mittaustiedot pc:lle tai Macille sekä siirtää ne iTunes- ja NikePlus-verkkosivuille. Sivut pitävät kirjaa ennätyksistä ja tavoitteista. Vastaavasti juoksivat voivat verkon kautta esimerkiksi haastaa toisiaan.

Sarjan hinta Yhdysvalloissa on todennäköisesti 29 dollaria.

Moni kuuntelee musiikkia juostessaan

Applen johtajan Steve Jobsin mukaan laitteiston vaatimuksina olivat hyvä paristojen kestokyky sekä mittauksen tarkkuus. Financial Timesin haastatteleman Jobsin mukaan mittaustarkkuus ylittää 90 prosenttia ja sen voi kalibroida vieläkin tarkemmaksi.

Niken mukaan kengän paristot kestävät 800 -1 000 tuntia. Nike tuo markkinoille uusia tuotteitaan kahden kuukauden sisällä. Mukana on myös sata dollaria maksava Nike+ Air Zoom Moire -kenkä, joka sopii yhteen iPodin kanssa.

Kyseessä on ensimmäinen Niken ja Applen yhteinen tuote. Nike pyrkii tuotteella keskittymään yhä enemmän päätoimialoihinsa kuten juoksemiseen ja liittämään niihin uusia ominaisuuksia musiikin kuuntelijoille. Yhtiön tutkimuksen mukaan kolme neljästä lenkkeilijästä kuuntelee juostessaan musiikkia.

Applella puolestaan on paineita kehittää uusia käyttötapoja iPod-soittimelleen etenkin Yhdysvalloissa, missä soittimella on 75 prosentin markkinaosuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    4. 4

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    5. 5

      Prinssi Williamin uusi hiustyyli puhuttaa – maksoi siilitukastaan yli 200 euroa: tämä mies on muutoksen takana

    6. 6

      Ilkka Herola upeasti palkintokorokkeelle yhdistetyn maailmancupissa! Edellisestä kerrasta yli kaksi vuotta

    7. 7

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    8. 8

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    9. 9

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    4. 4

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    5. 5

      Prinssi Williamin uusi hiustyyli puhuttaa – maksoi siilitukastaan yli 200 euroa: tämä mies on muutoksen takana

    6. Näytä lisää