Digitoday

Amazon vaihtoi Googlen tekniikan Microsoftiin

Julkaistu:

Verkkokirjakauppias Amazon vaihtoi hakukoneensa Microsoftin teknologiaan. Aikaisemmin Google vauhditti A9-koneen hakuja.

Amazonin sopimus on merkittävä Microsoftille, joka pyrkii kahmimaan mainostuloja hakutekniikkansa avulla.

A9:n johtaja David Tennenhouse kertoi Reutersille, että vaihdon syynä oli sopimuksen loppuminen Googlen kanssa. Tarkempaa syytä vaihdokseen hän ei kertonut, eikä Google kommentoinut asiaa.

Tennenhousen mukaan Googlen haku poistui sivulta sunnuntaina.

Amazonin hakukone A9 jakaa haut eri luokkiin kuten verkkohakuihin, kirjahakuihin ja blogihakuihin.

Microsoftin live.com -sivulla uusi hakukone ja käyttöliittymä yhdistävät yhtiön verkkopalvelut toisiinsa. Microsoft aikookin vallata markkinoita sivujen sekä uuden adCenter-mainospalvelunsa avulla Googlelta ja Yahoolta.

- Kysymyksessä on pikemminkin maraton kuin sprinttimatka, johtaja Justin Osmer MSN:stä totesi.

Microsoft menetti Nielsen/NetRatingsin mukaan Yhdysvaltain markkinaosuuttaan edelleen maaliskuussa. Osuus putosi 14:sta 11:een, kun Googlen osuus kasvoi 49 ja Yahoon osuus 22 prosenttiin hakumarkkinoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla – Nelostien liikenne poikki etelän suuntaan

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. 6

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    7. 7

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    8. 8

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    9. 9

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla – Nelostien liikenne poikki etelän suuntaan

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. Näytä lisää