Digitoday

Telealan mainonta väheni rajusti

Julkaistu:

Telealan mainonta väheni maaliskuussa rajusti vuodentakaisesta. Koko alan mainonta putosi 25 prosenttia. Siitä huolimatta Elisa oli edelleen yksi suurimmista mainostajista. Tiedot perustuvat TNS Gallupin tuoreeseen tilastoon.
Telealan mainosluvut saattavat jo näyttää plussaa huhtikuussa, koska operaattorit lisäsivät mainontaansa maaliskuun viimeisellä viikolla. Ne alkoivat tuolloin jo varautua huhtikuuhun, jolloin 3G-puhelimien ja liittymien kytkykaupasta tuli sallittua.

Muilla toimialoilla ensimmäinen neljännes ja maaliskuu näyttivät paremmilta. Lähes kaikki toimialat mainostivat maaliskuussa viimevuotista enemmän.

Pääsiäisen ajankohta vaikeuttaa viime- ja tämänvuotisten lukujen vertailemista. Viime vuonna pääsiäinen oli jo maaliskuussa. Esimerkiksi sanomalehdillä oli vähemmän ilmestymispäiviä ja monista aikakauslehdistä tuli kaksoisnumero.

TNS Gallupin yksikönjohtajan Riitta Lausteelan mukaan television tilanne näyttää myönteiseltä, kun mainontaa tarkastellaan mediaryhmittäin. Televisiomainonta kasvoi maaliskuussa vajaat viisi prosenttia, vaikka sen alkuvuosi sujui huonommin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

TNS Gallupin mukaan mainostajat mainostivat 10,2 prosenttia enemmin tämän vuoden maaliskuussa kuin vuosi sitten. Ensimmäisellä neljänneksellä mainonta kasvoi 5 prosenttia. Ilman vaalimainontaa tammi–maaliskuun kasvu oli 4,2 prosenttia.

Merkkimainonta lisääntyi maaliskuussa 10 prosenttia, luokiteltu mainonta noin 16 prosenttia ja kaupan mainonta 7,3 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    5. 5

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    6. 6

      Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

    9. 9

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    10. 10

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    5. 5

      Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

    6. Näytä lisää