Vanhat passit pysyvät käyttökelpoisina - Digitoday - Ilta-Sanomat

Biopassi haettavissa elokuussa

Suomen passit uudistuvat EU-lainsäädännön ja Yhdysvaltojen viisumivapausohjelman vaatimusten mukaisesti. Uutta passia voi hakea elokuun loppupuolelta lukien. Passin tietosivun sisään on upotettu siru, jolle on tallennettu samat henkilötiedot kuin passin tietosivulla on nähtävissä. Biometrisena tunnisteena passiin tulee kasvokuva.

31.3.2006 16:30

Sisäministeriön mukaan passikuva muunnetaan poliisilaitoksella sähköiseksi kuvaksi, joka sitten tallennetaan passin sirulle. Lisäksi sirulla on passin numero sekä sähköisiä turvatekijöitä, joiden ansiosta uutta passikirjaa on entistä vaikeampi väärentää ja väärinkäyttää.

Suomalaisten ei tarvitse tehdä mitään uudistuksen vuoksi. Aiemmin myönnettyä passia voi käyttää sellaisenaan siihen merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään saakka.

Uusien passikirjojen valmistaja on SDU Segenmark Oy, jonka omistavat Sdu Identification BV ja Suomen PA Segenmark Oy. Passikirjat valmistetaan jatkossa Hollannissa. Valokuvan lisäksi myös henkilötiedot tallennetaan passeihin Suomessa.

Passia koskeva lakiesitys on eduskunnan käsiteltävänä. Ehdotuksen mukaan uusi passi olisi voimassa viisi vuotta. Ministeriö miettii parhaillaan passin hintaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?