Digitoday

Pikkukaupunki kaupan netissä

Julkaistu:

Kaksi vuotta sitten eBayssä kaupattu, Yhdysvalloissa sijaitseva pikkukaupunki tulee uudelleen huutokauppaan. Viimeksi korkeimman huudon tehnyt perui kauppansa.

Luoteis-Kaliforniassa sijaitsevasta Bridgevillestä tuli ensimmäinen eBayssä huutokaupattu kaupunki vuonna 2002. Silloin korkein tarjous 33,5 hehtaarin laajuisesta maa-alasta nousi 1,78 miljoonaan dollariin.

Huutaja ei kuitenkaan ilmaantunut katsomaan ostostaan ja kauppa peruuntui. Myyjä laittoi 25 asukkaan kaupungin perinteisille kiinteistövälityssivuille ja sai siitä 700 000 dollaria toukokuussa 2004.

Kaupungin osti talouspäällikkö Bruce Krall. Hän investoi uutistoimisto AP:n mukaan satoja tuhansia dollareita vanhojen rakennusten remontointiin, poisti ränsistyneitä rakennelmia ja hankki uusia vuokralaisia. Myös joenvarren huvikeskus otettiin käyttöön.

- Perhesyistä en voi muuttaa kaupunkiin, vaan minun pitää pysyä Etelä-Kaliforniassa. Ainoa mahdollisuus on myydä kaupunki, Krall sanoi.

Krall sanoi laittavansa Bridgevillen myyntiin eBayhin huhtikuun 4. päivänä. Lähtöhinta on 1,75 miljoonaa dollaria.

Kaupunki sijaitsee Van Duzen -joen varrella Humboldtin piirikunnassa. Sen koordinaatit ovat 40.469 pohjoista leveyttä ja 123.798 läntistä pituutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    4. 4

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    5. 5

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    6. 6

      Useita loukkaantunut henkilöautojen kolarissa Hankasalmella – ainakin yhdelle vakavia vammoja

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Vuoden harmain viikko edessä? Yksi taulukko tiivistää synkän totuuden Suomen syksystä

    9. 9

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    10. 10

      Kontinen ja Peers voittivat jälleen ATP-kiertueen finaalin – saivat muhkeat palkintorahat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    4. 4

      Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

    5. 5

      Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

    6. Näytä lisää