Digitoday

HP:lla ja Tukolla menestyksekkäin ict-hanke

Julkaistu:

HP:n toteuttama hanke voitti Executive IT Awards -kilpailun, jossa tuomaristo valitsi mielestään vuoden 2005 menestyksekkäimmän ict-projektin. HP vastasi Tuko Logistics Oy:lle toteutetun varasto-ohjausjärjestelmän kokonaistoimituksesta ohjelmistoineen ja laitteineen avaimet käteen -periaatteella.

Voittaneeseen hankkeeseen kuului HP:n tiedotteen mukaan varaston toimintaa tehostavan ohjelmiston lisäksi uusi puheohjattu keräysjärjestelmä sekä varaston optimointiohjelmisto Keravan keskusvarastossa. Uudistukset otettiin käyttöön keväällä 2005.

HP:n mukaan hanke oli mielenkiintoinen muun muassa sen takia, että Tuko Logistics otti käyttöön puheohjatun varastotuotteiden keräysjärjestelmän ensimmäisten joukossa Pohjoismaissa.

Efecte keskitti Patrian tietohallinnon

Efecte Oy puolestaan kertoo sijoittuneensa Patria Oyj:n kanssa toteuttamallaan itil-hankkeella (it infrastructure library) kilpailun kolmanneksi. Hankkeen tavoitteena oli keskittää Patrian tietohallinto perusteellisella prosessien ja työkalujen uudistamisella sekä siirtyä itilin mukaiseen toimintatapaan, kertoo Efecte tiedotteessaan.

Lisäksi Patrialle luotiin ratkaisu keskitettyyn it-omaisuuden, sopimusten sekä tukipyyntöjen elinkaaren hallintaan sekä tehostettiin raportointia ja laskutuksen seurantaa.

Itil-malli on kehitetty it-tukipalvelujen prosessien parantamiseksi. Malli on noussut muutamassa vuodessa perusvaatimukseksi suomalaisessa it-palvelukaupassa.

Executive IT Awards -palkinnon saajan valitsi kotimaisten suuryritysten liiketoimintajohdosta koottu tuomaristo, joka arvioi hankkeet asiakasyrityksen saavuttaman mitattavan edun perusteella. Lisäkriteereinä olivat myös mielenkiintoisuus ja innovatiivisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    2. 2

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

    7. 7

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    8. 8

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    9. 9

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    10. 10

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    2. 2

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Napakymppimatka aiheutti karvaan pettymyksen – ”Fiilis paikasta hyvin neuvostoliittomainen”

    6. Näytä lisää