Digitoday

Lehti: hakupalvelut paljastavat CIA:n saloja

Julkaistu:

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n 2 600 työntekijän henkilöllisyys ja CIA:n parinkymmenen salaisen toimiston sijainnin löytää Chicago Tribunen mukaan helposti maksullisilla web-hakupalveluilla.

Chicagolaislehti sai tietonsa dataa myyviltä yrityksiltä, joilla on pääsy julkishallinnon tietoihin. Lehti ei kuitenkaan julkaissut hankkimiaan tietoja, koska julkaiseminen voisi asettaa CIA:n työntekijät vaaraan.

Lehti näytti osan saamastaan työntekijälistasta CIA:lle, joka totesi listalla olevan piilotehtävissäkin olevaa väkeä. Osa listan henkilöistä on kuitenkin yleisesti CIA:n palkollisiksi tiedettyjä, kuten analyytikoita ja ylintä johtoa.

CIA:sta kerrottiin uutistoimisto AP:lle, että Chicago Tribune on osoittanut internet-ajan tuomia muutoksia: kaikki entiset salaamiskeinot eivät enää päde.

Sisäisiä puhelinnumeroita ja salaisia osoitteita

Chicago Tribune tunnisti ihmisiä hakupalvelun kautta saamiensa puhelinluetteloiden, äänestystietojen, kiinteistöverotietojen sekä muiden talous- ja oikeusdokumenttien avulla. Lisäksi lehti sai CIA:n sisäisiä puhelinnumeroita sekä salatehtävissä käytettyjä postiosoitteita.

Lehti sai selville myös reilun kahdenkymmenen CIA:n toimipaikan sijainnin. Osa niistä on tiukasti vartioituja, mutta osa asuntoja, joilla ei päälle päin näyttäisi olevan yhteyksiä CIA:han. Yksi toimipisteistä on CIA:n harjoitteluleiri "The Farm", jonka olemassaolon tiedustelupalvelu onnistui salaamaan kymmeniä vuosia, kunnes CIA 1980-luvulla myönsi olemassaolon.

Tribune onnistui lisäksi tietyllä hakusanalla löytämään CIA:n massiivisen Camp Peary -harjoitteluleirin 26 työntekijän nimet ja muita heidän tietojaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

    7. 7

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    8. 8

      Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

    9. 9

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    10. 10

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää