Digitoday

Kaatuilevan suomalaismadon tekijä sai ehdollista

Julkaistu:

Tampereen käräjäoikeus on tuominnut VBS/Lasku-sähköpostimadon kirjoittajan ehdolliseen vankeuteen.

F-Securen mukaan Lasku-matoa yritettiin levittää suomenkielisillä sähköpostiviesteillä vuoden 2004 tammikuussa heikoin tuloksin. Tuomittu kiisti levittäneensä matoa tahallaan.

Tuomiosta kertoi torstain Helsingin Sanomat. Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi ulkomailla syntyneen nuorehkon tamperelaismiehen pitää maksaa kolmentuhannen euron korvaukset teleoperaattori Elisalle.

F-Secure havaitsi VBS/Lasku-nimen saaneen madon ensimmäisen kerran tammikuun 30. päivä vuonna 2004. Matoviestejä oli lähetetty Elisan tytäryhtiön Soonin asiakaspalvelun sähköpostiosoitteisiin. KRP pidätti teosta epäillyn tamperelaisnuorukaisen saman vuoden kesäkuussa.

Viestien otsikko oli "Kysymys" ja itse viesti kuului "Miksi lähetät tämä LASKELMAT.HTML minulle. Haluatko myydä ne tiedot?". Liitetiedostossa oli VBS-kielellä kirjoitettu sähköpostimato. F-Securen viruskuvauksen mukaan Lasku-mato kaatuili, eikä pystynyt sen vuoksi lähettämään itseään eteenpäin.

VBS/Lasku yritti myös poistaa tiedostoja saastuttamiltaan tietokoneilta. KRP kertoi pidätyksen jälkeen, että vain yhden Soonin työntekijän tiedostoja tuhoutui, mutta nekin saatiin palautettua.

Tampereen käräjäoikeus antoi tuomion vaaran aiheuttamisesta tietojen käsittelylle. Jutun syyttäjän mukaan Suomessa ei ole aiemmin nostettu vastaavaa syytettä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    8. 8

      Poliisi Jari Sillanpään autosta löydetystä huumeesta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    7. 7

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää