Digitoday

Teknologian kaupallistaminen

Julkaistu:

Suomessa puhutaan paljon arvokkaiden teknologioiden kaupallistamisesta. Samaan aikaan jaetaan rahoitusta ja tukea nuorten yritysten välillä demokraattisesti tavalla, joka ei johda mihinkään. Auttajia löytyy enemmän kuin teknologiayrittäjä osaa laskea.

Tulevia teknologiayrittäjiä ja teknologian kaupallistajia auttavat muun muassa Tekes, Keksintösäätiö, TE-keskukset, Finnvera. Ohjelmia löytyy runsaasti erilaisia niin alueellisella, kansallisella kuin EU:n tasolla.

Ongelmana vain on, että rahaa on tarjolla absoluuttisesti niin vähän, että hakemiseen ja raportointiin kuluu liian paljon aikaa. Rahoituksen määrät ovat niin pieniä, että ne eivät riitä alkua pidemmälle. Alkuinnostuksen jälkeen monet teknologiayrittäjät turhautuvat.

Hyvästä tahdosta ei kuitenkaan ole puutetta. Sitä löytyy valtiohallinnosta ja yhä enemmän myös kunnista, jotka tukevat teknologiayrityksiä ja -yrittäjiä myös paikallisesti..
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa teknologian kaupallistamisesta haaveileva yrittäjä saa vaivoin kerättyä 50 000 euroa julkisista lähteistä. Esimerkiksi Saksassa summa kolminkertaistuu. Yhdysvalloista julkisesta rahasta ei edes haaveilla, mutta yksityiseltä puolelta löytyy alussa jopa muutama miljoona dollaria.

Rahaa suurempi ongelma on, että Suomesta löytyy liian vähän osaajia, jotka ovat itse kaupallistaneet teknologian kansainvälisellä tasolla ja sen jälkeen ovat valmiita auttamaan muita alkavia yrittäjiä. Jos sokea taluttaa kuuroa, siitä ei hyvä seuraa. Suomessa vain osaamista on vähän, eikä sitäkään saada kierrätykseen. Sarjayrittäjistä on edelleen pulaa.

Kirjoittaja toimii senior partnerina lakiasiaintoimitosto Ace Law Oy:ssä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    3. 3

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    4. 4

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    5. 5

      Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

    6. 6

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    7. 7

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    8. 8

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    9. 9

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    10. 10

      Kehitysvammaiset Jaana, 47, ja Aimo, 63, joutuivat taistelemaan 14 vuotta rakkautensa puolesta – saivat tavata vain viikonloppuisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    9. 9

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    10. 10

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    2. 2

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    3. 3

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    4. 4

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    5. 5

      Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

    6. Näytä lisää