Digitoday

Takapakkia idän pikajunassa

Julkaistu:

Tunnetusti on olemassa kolmea erilaista viisautta. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, ja sitä osaa tuskin kukaan. Nykyhetken viisaus lienee tiedemiesten päissä. Onneksi suurin osa meistä osaa olla jälkiviisaita. Kaikkia kolme viisautta tarvitaan TeliaSoneran Turkin seikkailuun.
Vanhan Telen 90-luvulla tekemät sijoitukset turkkilaiseen matkapuhelinoperaattoriin kuulostivat omassa ajassaan yllättäviltä. Tuolloin suomalaiset olivat jo päässeet kännyköissä kasvuun, mutta penetraatio oli silti vielä vaatimaton.

Suomalaiset teleoperaattorit olivat luomassa Nokian kanssa varsinaisen teknologiamurroksen. Tuolloin muurattiin suomalaisen elektroniikkateollisuuden klusterin peruskivi, jota voi pitää onnenpotkuna Suomelle.

Toisaalta ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, jos uskoo siihen, että ihmiset haluavat olla tavoitettavissa ja puhua puhelunsa juuri silloin, kun siihen on tarvetta. Tänään tuo toteamus on itsestään selvyys. Siellä puhutaan eniten, missä on eniten puhujia eli ihmisiä. Tarvitaan myös teknologiaa.

Suomen valtion omistaman yhtiön investointi uuteen liiketoimintaan ja vielä varsin tuntemattomaan maahan vaati rohkeutta. Tarjolla oli ykkösluokan paikka idän pikajunaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Joka tapauksessa tässä on esimerkki viisaudesta, eli taidosta ennustaa tulevaisuutta ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kaikki hyvin, kaikki kiittää

Kun liiketoiminnassa menee hyvin, kaikki osapuolet yleensä kiittävät toisiaan ja jakavat yhtiön tulosta sovittujen periaatteiden mukaisesti. Yhtiötä pitää kehittää, jotta tulos vielä paranisi.

Yhtiön perustamisvaiheessa tehty osakassopimus on kassakaapissa, ja kukaan osakkaista ei ole menestyksen keskellä kiinnostunut siitä.

Turkcell kasvoi vahvasti ja investoi. Turkcell oli ensimmäinen maan yhtiö, joka listautui NYSE:en. Hyvä saavutus. Kuitenkin yhtiön osakkeista on tälläkin hetkellä vain vajaat 17 prosenttia julkisen kaupan käynnin piirissä.

Tässä liiketoimintavaiheessa on helppo sopia yhteistyöstä. Oikeammin tarvitaan viisasta yhteistyötapaa eri osapuolten ja omistajien kanssa, siis tilanneviisautta.

On nykyhetken viisautta olla omistajana yhtiössä, jolla on asiakkaita viisi kertaa enemmän kuin koko Suomen asukasluku. Jos Turkcellilla olisi työntekijöitä 3 000, Suomen TeliaSoneran matkapuheluyksikön henkilömäärä olisi luultavimmin alle 400 nuppia johdon organisaatiotaululla.

Kun yhteistyö tökkii, pitää osata ennustaa

Turkcell on käyttäjämäärältään Euroopan viidenneksi suuri matkapuhelinoperaattori. Useimmin hyvä yhteistyö kaatuu ihmisten välisen kommunikaation karikkoihin. Joskus syynä on vain pelkkä halu saada yhtiössä yli 2/3 enemmistö ja ottaa yhtiö hallintaansa.

Turkcellin suhteen vaihtoehtoja lienee olemassa muutama. TeliaSonera voisi saada itselleen osake-enemmistön, tehdä Turkcellistä tytäryhtiönsä, ehkäpä lunastaa jossakin vaiheessa loputkin osakkeet itselleen.

Turkcell poistuisi pörsseistä, ja TeliaSoneran osake saisi lisää kiinnostavuutta, jolla voisi olla positiivinen vaikutus yhtiön markkina-arvoon. Yhtiön omistus on kuitenkin keskittynyt Ruotsin valtiolle, joten tämän vaihtoehdon tuomaan arvonnousuun liittyy epäilyä.

Eräs vaihtoehto on tietysti se, että sopua ei synny nyt meneillään olevassa nokkapokassa, pattitilanne jatkuu, ja syntyy mahdollisuuksia nurkanvaltauksiin.

Turkcell pitää kotimaassaan hallussaan määräävää markkina-asemaa, ja luultavimmin joutuu muutaman vuoden kuluttua vastaamaan halpisoperaattoreiden kilpailuun. Kilpailutilanteen muutos voi olla todella raju. Turkissa on silloin uusi tilanne, jossa taas pitää osata nähdä tulevaisuuteen.

Kolumnia koskevat lausumat

Pörssiyhtiön tiedotus on oma taiteenlajinsa, mutta silti viestinnän selkeys ja ymmärrettävyys on oltava ensisijaisia tavoitteita.

Liitän tähän loppuun vapaasti erään pörssiyhtiön lausumasta mukaillun lausuman, jonka ihastuttava suomenkielen lehtorini Raija Hakala olisi pannut roskikseen kapulakielimäisyyden takia.

Viestin sisältö on kuitenkin se, että siinä on sanottu jotakin, mutta ei ole oikeastaan sanottu yhtään mitään. Se kuvastaa hyvin sitä, kuinka vaikeaa on ennustaa.

Tähän kolumniin sisältyvät mennyttä, nykyistä tai tulevaisuuden tilaa, tapahtumaa tai kaikkea muuta sellaista koskevat lausumat, mukaan lukien vastaavan toiminnan aikaisemmin tai myöhemmin julkaistut kannanotot, arviot tai huolimattomatkin lausumat ja muita arvioita tai ennusteita koskevat lausumat, ovat menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta koskevia lausumia.

Luonteensa mukaisesti esitettyihin menneisiin, nykyisiin tai tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät joko nykyisiin tai tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu siksi menneistä, nykyisistä ja tulevaisuuden olosuhteista ja tapahtumista.

Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö nykyiset lausumat poikkeaisi todellisuudesta ja arviot sekä tulkinnat poikkeaisi olennaisesti nykyisyyttä tai tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä johtuen monista tekijöistä, joista useisiin kolumnin kirjoittaja ei voi vaikuttaa.

Hannu Kulju on kansainvälisen mobiililiiketoiminnan konsultti ja muun muassa Nextpark Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Toni Edelmann on kuollut

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

    9. 9

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää