Digitoday

Microsoftin paikkaus rankaisee tietoturvan virittelijöitä

Julkaistu:

Microsoftin viimeviikkoinen MS05-051 -tietoturvatiedote sisälsi viallisen päivityksen. Harmillisinta lienee se, että ongelma kiusaa eniten niitä käyttäjiä, jotka ovat viritelleet käyttöjärjestelmäänsä turvallisemmaksi.

Microsoftin mukaan vika koskettaa niitä käyttäjiä, jotka ovat muuttaneet tietyn Windows-kansion pääsynhallinta-asetuksia.

Yhtiö on saanut käyttäjiltään ilmoituksia omituisista vioista paikkauksen asentamisen jälkeen. Seurauksena voi olla esimerkiksi pc:n käytön estyminen, Windowsin palomuurin toimimattomuus tai tiettyjen sovellusten asennus- ja ajamisongelmia.

Microsoft korostaa, että paikkauksesta on haittaa vain pienelle osalle käyttäjiä. Uutispalvelu News.comin jututtaman Sans Instituten päätutkijan mukaan tapaus kuitenkin aiheuttaa Microsoftin tietoturvatyölle hallaa kahdella tavalla.

- Ensin käyttäjää rangaistaan siitä, että hän on kohentanut tietoturvaa. Sitten häntä rangaistaan siitä, että hän on asentanut paikkauksen nopeasti, Johannes Ullrich kommentoi.

Kyseinen tietoturvatiedote on luokiteltu kriittiseksi. Se sisältää muun muassa päivityksen Windows 2000 -haavoittuvuudelle, joka on herättänyt pelkoja uuden supermadon ilmestymisestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjan tähden Nora Mörkin puhelin hakkeroitiin – väittää miesten maajoukkuepelaajien hekumoineen intiimikuvilla

    2. 2

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    3. 3

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    6. 6

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    7. 7

      Kemiallinen vuoto aiheutti räjähdyksen Nuottasaaren tehdasalueella Oulussa – pääsy alueelle estetty

    8. 8

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Maailman karuimmat loiset syövät aivoja ja ihmislihaa – aivoihin kiertynyt mato on yleinen syy epilepsiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    8. 8

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    9. 9

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    10. 10

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norjan tähden Nora Mörkin puhelin hakkeroitiin – väittää miesten maajoukkuepelaajien hekumoineen intiimikuvilla

    2. 2

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    3. 3

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    6. Näytä lisää