Digitoday

Morgan povaa Ericssonille valoa, Nokialle vaikeaa

Julkaistu:

Investointipankki Morgan Stanleysta on kehkeytynyt kiihkeä Ericsson-uskovainen. Pankki ennustaa verkkolaiteyhtiölle valoisaa lähitulevaisuutta ja korottaa Ericssonin osakkeen tavoitehintaa.

Nokia ja muut kännyköiden valmistajat saavat varautua vaikeampiin aikoihin kovassa kilpailussa.

Teleoperaattoreiden infran rakentamiseen keskittyvä Ericsson voi odottaa muutamia hyviä vuosia ja nousevia voittomarginaaleja, pankki kirjoittaa uusimmassa sijoitusraportissaan.

Morgan Stanleyn mukaan hintapaineet koettelevat myös verkkolaitteiden markkinoita. Analysoituaan 46 teleoperaattorin tulevaisuuden suunnitelmia Morgan Stanley on kuitenkin varma siitä, että alan kasvu jatkuu vireänä sekä gsm- että 3g-verkoissa.

Hintakilpailun Ericsson voi kompensoida pitkään jatkuneilla hyvillä asiakassuhteillaan eri puolilla maailmaa, raportissa sanotaan ruotsalaisen Dagens Nyheterin mukaan.

Morgan Stanley odottaa Ericssonin voittomarginaalin kohentuvan viime vuoden 20 prosentista 23 prosenttiin vuoteen 2007 mennessä.

Investointipankki uskoo Ericssonin hyötyvän pari vuotta sitten pakon sanelemana aloittamastaan toimintojen tehostamisohjelmasta.

Tutkimus- ja kehitystoimintoja on tehostettu ja tuotantoa siirretty yhä enemmän halvempien kustannusten maihin, Morgan Stanley luettelee Ericssonin vahvuuksia.

Kännykkäyhtiöillä kivinen tie

Vähemmän houkuttelevana Morgan Stanley näkee päätelaitteiden valmistajien tulevaisuuden. Raudanluja kilpailu, kaventuvat marginaalit ja aasialaisten matkapuhelinvalmistajien lisääntyvä painoarvo houkuttelevat Morgan Stanleyn ennustamaan, että Nokian kaltaiset huippuyhtiötkin menettävät markkinaosuuksiaan tulevina vuosina.

Pankki huomauttaa, että jo nyt joka kolmas kännykkä myydään jossakin päin Aasiaa. Viidessä vuodessa aasialaisten toimitusten osuus on kaksi kännykkää viidestä.

Kännykkäyhtiöitä on yksinkertaisesti liikaa ja alan hintakilpailu murhaavaa, MS sanoo Dagens Nyheterin mukaan.

Nokia ilmoitti äskettäin, että se arvelee 3g-puhelinten markkinan kasvavan tänä vuonna 50 miljoonaan yksikköön, vaikka toimitukset eivät ole vieläkään lähteneet kunnolla vauhtiin. Morgan Stanleyn analyytikoiden mielestä tämä ei riitä auttamaan Nokiaa.

3g-puhelinten maailmanmarkkinoilla Nokialla on vain 20 prosentin osuus, kun gsm-markkinoilla osuus on 32 prosenttia, analyytikot huomauttavat ja lisäävät, että suomalaiset saavat varautua aasialaisten kilpailijoiden esiinmarssiin sekä pääkilpailija Motorolan edesottamusten piristymiseen.

Ruotsalaiset onnellisia Angela Deanin siirrosta

Morgan Stanley näyttää siis vuosia kestäneen Ericssonin kivittämisen jälkeen kääntäneen kelkkansa yhtiön analysoinnissa. Investointipankki muun muassa kaksinkertaisti yhdellä iskulla Ericssonin osakkeen tavoitehintansa maanantaina.

Eräät ruotsalaiset analyytikot ja toimittajat vaikuttavat ilahtuneita siitä, että Ericssonin peikkona pidetty MS:n analyytikko Angela Dean potkaistiin investointipankissa korkeampiin sfääreihin ja hänen tehtävänsä Ericsson -analyytikkona siirrettiin toisille henkilöille.

Dagens Industrin mielestä Dean kohteli ruotsalaisyhtiötä äärimmäisen ankarasti. Esimerkiksi keväällä 2003 Ericssonin tuloksen julkistamisen aikoihin Dean suostui korottamaan yhtiön tavoitehintaansa 2,50 kruunusta 4,00 kruunuun. Kuitenkin yhtiön osake vaihtoi omistajaa pörssissä 19,00 kruunun hinnalla.

Eilen Morgan Stanleyn näkemys sitten muuttui kertalaakista. Kahden ja puolen vuoden vakaan kehityksen jälkeen pankki nosti Ericssonin tavoitehinnan ensi kertaa yli yhtiön pörssikurssin. Uusi tavoitehinta on nyt 32,00 kruunua eli 16 prosenttia korkeampi kuin eilinen päätöskurssi, DI huomauttaa.

Lehti ei malta olla muistuttamatta Morgan Stanleyn aiemmista virhearvioista. Keväällä laatimassaan viimeisessä Ericsson -analyysissaan Angela Dean arvioi yhtiön osakkeen hinnaksi 16,00 kruunua, vaikka kurssi nousi tuolloin kolmen vuoden huippuunsa 27,00 kruunun tietämiin.

Nokian osakkeen kurssi oli 0,7 prosentin laskussa 13,59 eurossa Helsingin pörssissä tiistaina puolilta päivin. Ericssonin B-osake vaihtoi runsaan 0,3 prosentin alamäessä 27,60 kruunussa samaan aikaan Tukholmassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    2. 2

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    3. 3

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Emmi Peltonen vai Viveca Lindfors? Taisto taitoluistelun olympiapaikasta ratkeaa tänään – ”Emme ole mitään kavereita”

    7. 7

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    8. 8

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    6. 6

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    9. 9

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    10. 10

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    2. 2

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    3. 3

      Helpolla rahalla Suomeen houkuteltuja marjanpoimijoita odotti perillä karu yllätys – yrittäjälle lätkäistiin 330 000 euron lasku

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää