Digitoday

Naiset jättävät it-alan tasapainoisemman arjen toivossa

Julkaistu:

It-alalla työskentelevien naisten määrä on laskussa, ainakin Britanniassa. Syynä ovat pitkät päivät ja alan miehinen työkulttuuri, raportoi teknologia-alan edunvalvontajärjestö Intellect tuoreen tutkimuksensa pohjalta.

Yleisimmin it-alan jättäneet tai jättämistä harkitsevat naiset ovat tyytymättömiä työn ja muun elämän tasapainoon - tai paremminkin sen puutteeseen. Päivät ovat pitkiä ja esimerkiksi osa-aikatyöhön on tarjolla vain vähäisiä mahdollisuuksia. Varsinkin urallaan edenneillä ei juuri ole tilaisuuksia osa-aikatyöhön.

Lisäksi alaa vaihtaneilla ja vaihtoa kaavailevilla naisilla on kokemusta muun muassa lasikattoon törmäämisestä sekä miesten keskinäisestä veljeilystä, tutkimus viestii.

Naisten mukaan menestyminen alalla edellyttää, että nainen on valmis työskentelemään kovemmin kuin alan miehet. Niin ikään naiset harmittelevat, että alalla ei lainkaan tunnisteta ja hyödynnetä "pehmeitä" johtamistaitoja vaan johtamisessa ajatellaan liiaksi nopeita voittoja - myös asiakassuhteiden ja henkilöstön kustannuksella.

Naisia kaivataan myös esikuviksi

Jotta naisia jatkossakin nähtäisiin it-alan töissä, tulisi tutkimusraportin mukaan alasta kiinnostuneilla olla houkuttelevia esikuvia. Tämän vuoksi yrityksiä patistetaankin toimimaan niin, että alalla jo olevat naiset haluaisivat myös jatkaa valitsemallaan tiellä.

Naisten itsensä mukaan alalla pysymistä edesauttaisivat muun muassa osa-aikatyön ja työaikajoustojen mahdollistaminen, tasa-arvon edistäminen eri muodoissaan, yritysjohdon entistä parempi ymmärrys perhe-elämän vaatimuksia kohtaan samoin kuin tunne siitä, että he työntekijöinä nauttivat arvostusta. Lähes joka viides vastaaja arveli, että alalle jäämiseen vaikuttaisi myös se, että naispuolisia työtovereita olisi nykyistä enemmän.

Intellectin yhdessä Britannian kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa toteuttamassa tutkimuksessa perehdyttiin kaikkiaan 42 naisen näkemyksiin. Haastatellut olivat pääosin yli 45-vuotiaita, urallaan jo edenneitä naisia, joiden työtehtävät vaihtelivat ohjelmistokehityksestä ja ohjelmoinnista it-konsultointiin. Yli puolet haastatelluista oli jo vaihtanut alaa, minkä lisäksi kolmetoista harkitsi alan vaihtoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    6. 6

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    7. 7

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    8. 8

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Leijonien päävalmentajalle onnittelut rohkeudesta – tämän sensaatiopelaajan valinta lunastaa annetun lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    6. Näytä lisää