Digitoday

Finnet irtisanomassa 180 henkeä

Julkaistu:

Finnet Oy tiedottaa selkeyttävänsä konsernirakennettaan luomalla itsenäiset matkaviestinnän ja kiinteän verkon kokonaisuudet.

Seurauksena aloitetaan myös yhteistoimintaneuvottelut, joiden myötä irtisanotaan arviolta enimmillään 180 henkeä. Lisäksi yhtiö on ulkoistamassa 120 henkilöä.

Neuvottelut koskevat muita Finnet Oy:n yhtiöitä paitsi Finnet Comia ja Suomen 3KTV:tä. Suunnitellut henkilöstön irtisanomiset eivät koske dna-asiakaspalvelun henkilöstöä.

Nopea kannattavuus tärkein tavoite

Matkaviestinliiketoiminnasta on määrä rakentaa itsenäinen kokonaisuus, joka keskittyy oman tuloksellisuutensa turvaamiseen. Yhtiön mukaan tähän on hyvät edellytykset.

Finnet Oy:n kiinteän verkon liiketoimintaa kehitetään rakentamalla siitä tuotantoyhtiö, joka tarjoaa puhelinyhtiöiden ja muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden tarvitsemia operaattoripalveluita.

Matkaviestinliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi on valittu Finnet Verkot Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi. Kiinteän verkon liiketoiminnasta vastaa edelleen nykyinen johtaja Jyrki Larilahti. DNA Finlandin toimitusjohtaja Ari Tolonen jättää tehtävänsä Finnet Oy -konsernissa.

- Toimintamallin yksinkertaistaminen matkaviestinnän ja kiinteän verkon osalta lisää kustannustehokkuutta, jota kilpailukyky markkinoilla meiltä edellyttää. Tärkein tavoitteemme on tehdä liiketoiminnastamme kannattavaa mahdollisimman pian. Meidän tuleekin toteuttaa nämä merkittävät liiketoimintajärjestelyt, jotta tämän tavoitteen saavuttaminen olisi mahdollista, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl kommentoi.

Finnet Oy on konserni, johon kuuluvat Finnetin valtakunnallisesti toimivat yritykset, kuten DNA Finland, Finnet Verkot sekä pääkaupunkiseudun puhelinyhtiö Finnet Com. Konsernin palveluksessa on 616 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. 6

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. Näytä lisää