Digitoday

Macromedia paljasti Nokian uutuusmalleja

Julkaistu:

Macromedia esitteli elokuussa lehdistötilaisuudessa Flash-ohjelmistonsa etenemistä mobiilimaailmassa. Samalla yhtiö tuli esitelleeksi Nokian N80-, N71- ja N6233-mallit.

Taiwanin lehdistötilaisuuden aiheena oli uusi Studio 8 -ohjelmisto. Esityksessä yhtiö kävi läpi myös Flash-ohjelmistojensa tulevaisuutta Nokian matkapuhelimissa.

Macromedian mukaan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Flash-soitin löytyy kahden mallin muistikortilta. Mallit ovat "kuvaamislaite" N90 ja 3g-multimediapuhelin N70, jotka Nokia esitteli jo keväällä.

Mehukkaampi paljastus sen sijaan tuli, kun yhtiö pääsi vuoden 2006 ensimmäisen neljänneksen malleihin, joissa on Flash-soittimen kevennetty versio Flash Lite 1.1. Esittelykalvolla maailman ensi-iltansa saivat N6233, simpukkamalli N71 sekä suurinäyttöinen N80.

Lipsahduksesta kertonut engadget.com kummastelee myös kiintolevyllä varustetun N91:n kuulumista ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä julkaistavien ryhmään. Tietenkin on mahdollista, että Nokia julkaisee ensimmäiset N91:t ilman Flash Lite 1.1 -soitinta. Nokia on luvannut mallin kauppoihin vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    6. 6

      Kenraali: Britannia jäänyt sotilaallisesti Venäjän jalkoihin

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

    10. 10

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    6. Näytä lisää