Digitoday

Ulkoistaminen nostaa päätään metsäteollisuudessa

Julkaistu:

Suomalaiset metsäyhtiöt organisoivat tietotekniikkaansa uudestaan ja siirtyvät entistä keskitetympään malliin. Samalla ne karsivat toimittajien lukumäärää kustannussäästöjen toivossa.
– Haemme kustannustehokkaampaa ja laadukkaampaa toteutusta ja yleensä siihen liittyy ulkoistaminen, TietoEnatorin metsäteollisuudesta vastaava johtaja Sakari Ruotsalainen sanoo.

– Muihin toimialoihin nähden metsä on ollut tähän asti ehkä jäljessäkin ulkoistamisessa, mutta nyt sielläkin ollaan ulkoistamassa.

Suurista suomalaisista metsäyhtiöistä vähiten on tähän mennessä ulkoistanut UPM-Kymmene. Yhtiöllä on ulkoistussopimuksia TietoEnatorin ja WM-datan kanssa, mutta se on pitänyt valtaosan tietotekniikasta itsellään.

– Siihen on ollut joitain historiallisia syitä. UPM on kasvanut fuusioilla ja keskittynyt it-järjestelmien yhtenäistämiseen, ja olemme tehneet suurimman osan työstä omalla väellä, UPM-Kymmenen tietohallintojohtaja Conrad Frede sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– On liian aikaista sanoa, kuinka paljon ulkoistamme, mutta strategiamme on, että lisäämme ulkopuolisten palveluiden käyttöä. Teemme myöhemmin tänä vuonna päätöksiä ulkoistamisen kohteista ja toimittajista.

Ensimmäisenä UPM-Kymmenen ulkoistuslistalla ovat infrapalvelut. Samalla on tarkoituksena organisoida tietotekniikka keskitetympään muotoon.

– It on ollut liian hajallaan. Nyt tarkoituksena on implementoida tietotekniikkaa UPM:ssä yhtenä globaalina toimintona ja parantaa tehokkuutta, Frede linjaa.

M-real ainoa totaaliulkoistaja

UPM:ään nähden toista ääripäätä edustaa M-real, joka on ainoana suurena suomalaisena metsäyhtiönä ulkoistanut lähes totaalisesti - se on antanut suurimman osan tietohallinnostaan IBM:n hoitoon.

Stora Enso on ulkoistanut maltillisemmin.

– On jatkuvan arvioinnin alla, mitä kannattaa tehdä itse ja mitä ulkoistaa. Ulkoistamme varmasti jatkossakin, sanoo Stora Enson hienopaperidivisioonan tietohallinnosta vastaava johtaja Jarmo Häyrynen.

Stora Ensolla on ulkoistussopimuksia TietoEnatorin, WM-datan, Fujitsun, Siemensin ja IBM:n kanssa. Nyt töitä on tarkoitus keskittää harvemmille toimittajille.

– Tulosparannuspaineet johtavat siihen, että toimittajien määrä vähenee, Häyrynen sanoo ja viittaa Stora Enson keväällä julkistamaan kustannussäästöohjelmaan, jossa on tavoitteena säästää vuosittain 300 miljoonaa euroa vuodesta 2007 alkaen.

– Tietohallinto kantaa tässä oman kortensa, ja it-kulut tulevat kriittisen tarkastelun alle. Perusbudjetteja kiristetään. Massiivisia korporaatiotason hankkeita ei olla käynnistämässä, vaan fokus on olemassa olevien järjestelmien hyödyntäminen.

Yleensäkin metsäyhtiöt ovat kiristäneet it-budjettejaan pari viime vuotta, mutta toimittajat näkevät tilanteen nyt jo valoisampana.

– Se vaihe on toivottavasti jo ohi, TietoEnatorin Ruotsalainen sanoo.

– Yhtiöt leikkasivat budjettejaan yleisesti 10-20 prosenttia, ja jotkut amerikkalaisyhtiöt leikkasivat puolet pois. Välillä oli sellainen tilanne, että kustannuksia ajettiin vain alas eikä ollenkaan ajateltu tietotekniikan hyötyjä. Nyt asenne on selkeästi muuttunut. Yhtiöissä mietitään, miten tietotekniikka voi parantaa liiketoimintaa ja myös uusia innovatiivisia projekteja on alulla. Samalla ollaan kuitenkin hyvin tiukkoja kustannuksista, Häyrynen pohtii.

Haetaan nopeita hyötyjä

WM-datan teollisuudesta vastaavan johtajan Henry Niemisen mukaan it-budjettien kiristämiset näkyvät myös paineissa saada investoinneista nopeita hyötyjä.

– Hyötyjä pitäisi saada jo saman tilikauden aikana. Yhtiöt hakevat toisaalta kustannustehokkuutta ja toisaalta maksimaalisia kilpailuetuja, Nieminen sanoo.

Hänen mielestään koko teollisuuden arvoketju on tehostamisen alla. Tämä näkyy esimerkiksi siirtymisenä täsmäulkoistukseen, jossa tarkkaat harkitut osat annetaan ulkopuoliseen hoitoon.

Esimerkkinä suurin osa suomalaisten metsäyhtiöiden palkanlaskennasta tapahtuu WM-datan järjestelmässä. Yhtiö tarjoaa metsäsektorille myös muun muassa GIS-pohjaista satelliittikuvien analysointia ja on kartoittanut suomalaisyhtiöille Venäjän metsiä, joista on muuten vain vähän tietoa.

Suomalaista metsäteollisuutta touko-kesäkuussa ravistellut työkiista ei koskenut it-töitä, sillä ne olivat toimihenkilötehtävinä kiistan ulkopuolella. Neuvotteluilla, joiden keskeinen ongelmakohta oli alihankinnan laajentaminen, ei siis ollut vaikutusta it-ulkoistamiseen.

It-työt lisääntyivät tehtailla työkiistan aikana, sillä yhtiöt pystyivät hyödyntämään seisokit tekemällä järjestelmiin päivityksiä ja huoltoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    9. 9

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    10. 10

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    9. 9

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    10. 10

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. Näytä lisää