Digitoday

Sysopen Digian tulos painui pakkaselle

Julkaistu:

Toimitusjohtaja Jari Mielosen mukaan Sysopen Digia on aloittanut liiketoiminta- ja kasvustrategian laatimisen, jota työstetään edelleen kolmannella neljänneksellä.

Lisäksi yhtiö pyrkii Mielosen mukaan keskittymään yhä suurempiin ja kokonaisvaltaisempiin asiakasratkaisuihin.

Ohjelmistoyhtiö Sysopen Digia arvioi koko vuoden liikevaihdon olevan 58-60 miljoonaa euroa. Toisen vuosipuoliskon tuloksen odotetaan olevan ensimmäistä vuosipuoliskoa parempi, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan.

Vuoden toisella neljänneksellä Sysopen Digian tulos valahti miinukselle. Liikevaihto puolestaan kasvoi reippaasti. Kannattavuutta heikensivät entisen Yomi Softwaren tervehdyttämistoimenpiteistä aiheutuneet kertaluontoiset kulut.

Yhtiö arvioi liiketoimintojensa olevan kannattavia kuluvan tilivuoden loppuun mennessä.

Sysopen Digian tulos ennen veroja painui 0,7 miljoonaa euroa tappiolle. Edellisvuoden toisella neljänneksellä yhtiön tulos oli 0,4 miljoonaa euroa voitollinen. Osakekohtainen tulos strukturointikulujen jälkeen oli 0,02 euroa tappiollinen, kun se vuotta aiemmin oli 0,05 euroa plussalla.

Liikevaihto kohosi 18,9 miljoonaan euroon viime vuoden 6,6 miljoonasta eurosta. Liiketappio oli katsauskaudella 0,3 miljoonaa euroa, kun yhtiö teki viime vuoden huhti-kesäkuussa tulosta 0,4 miljoona euroa. Ilman strukturointikuluja liikevoitto oli toisella neljänneksellä 1,6 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    8. 8

      Talven ensimmäinen jäihin menijä pelastettiin Kemistä – ”Miten pyörällä on voinut päästä järvelle”

    9. 9

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    10. 10

      Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    10. 10

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. Näytä lisää