Digitoday

Ennuste: Nokian tulos 1,2 miljardia euroa huhti-kesäkuussa

Julkaistu:

Nokian toisen vuosineljänneksen ennakoidaan sujuneen paremmin kuin yhtiö arvioi huhtikuussa. Uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa ensi viikon torstaina osavuosikatsauksensa julkistavalta Nokialta odotetaan keskimäärin 1,2 miljardin euron tulosta.

Analyytikot (14 kpl) odottavat osakekohtaisen tuloksen olevan keskimäärin 0,20 euroa. Nokia arvioi huhtikuussa osakekohtaisen tuloksensa olevan 0,15 - 0,18 euron haarukassa. Viime vuonna toisella neljänneksellä osakekohtainen tulos oli 0,15 euroa, jossa oli 0,03 euroa kertaluontoisten myyntivoittojen tuomaa lisää. Nyt Nokialta odotetaan selkeästi parempaa, sillä Startelin haastattelemien analyytikkojen pessimistisinkin arvio oli yhtiön oman ennusteen ylälaidassa 0,18 eurossa, kun taas optimistisin arvio oli 0,22 euroa.

Tuloksen ennen veroja arvioitiin asettuvan keskimäärin 1236 miljoonaan euroon. Ylin arvio tuloksen kohdalta oli 1380 miljoonaa euroa ja alin 1148 miljoonaa.

Keskimääräinen liikevaihtoarvio oli 8073 miljoonaa euroa. Ennusteet liikkuivat 7918 - 8233 miljoonassa eurossa, linjassa Nokian huhtikuisen 7,9 - 8,2 miljardin euron ennusteen kanssa. Viime vuonna toisella neljänneksellä liikevaihto oli 6,5 miljardia euroa.

Liikevoittoa Nokian arvioidaan tehneen huhti-kesäkuussa keskimäärin 1,2 miljardia euroa.

Nokian ensimmäisen neljänneksen tulos ennen veroja nousi 1192 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 1091 miljoonasta. Liikevaihto nousi tammi-maaliskuussa 17 prosenttia 7396 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 6348 miljoonaa euroa. Pääjohtaja Jorma Ollilan mukaan tulosta tukivat puhelinten vakaana pysynyt keskimääräinen myyntihinta sekä verkkoliiketoiminnan ennakoitua parempi myynti ja kannattavuus.

Nokia myi ensimmäisellä neljänneksellä 53,8 miljoonaa matkapuhelinta ja arvioi itse markkinaosuutensa 32 prosenttiin. Tutkimusyhtiö Gartner arvioi Nokian myyneen tammi-maaliskuussa 55 miljoonaa matkapuhelinta ja markkinaosuuden laskeneen 29 prosenttiin, kun se viime vuoden lopussa oli 31 prosenttia.

Nordean teknologiasektoria seuraava analyytikko Karri Rinta odottaa Nokialta 0,20 euron osakekohtaista tulosta. Hän uskoo Nokian myynnin sujuneen ennakoidusti ja toimitettujen puhelinten määrän olleen hieman odotuksia korkeampi. Matkapuhelinten keskihinnan Rinta uskoo laskeneen hieman ensimmäiseltä neljännekseltä.

- Lasku johtuu pääasiassa myynnin maantieteellisestä jakautumisesta. Nokia on ollut hyvin vahva Intiassa, Kiinassa ja muissa kehittyvissä maissa, joissa myydään keskimääräisesti halvempia puhelimia. Yhtiö ei tuonut toisella neljänneksellä kauppaan montakaan kalliimman luokan puhelinmallia, vaan niissä painotus on vuoden loppupuolella.

Rinta arvioi Nokian markkinaosuudeksi toisella neljänneksellä 32,6 prosenttia. Dollarin vahvistuminen on tukenut jonkin verran myyntiä, sillä kurssi oli toisella neljänneksellä hieman vahvempi kuin taso, johon Nokia perusti arvionsa. Euron heikkeneminen on parantanut hieman yhtiön kilpailukykyä Pohjois-Amerikassa.

Rinta odottaa Nokialta vahvaa loppuvuotta. Hän arvioi koko vuoden liikevaihdon nousevan 33,6 miljardiin euroon, mikä tarkoittaisi 14 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna. Markkinaosuuden hän odottaa kasvavan viime vuoden 31 prosentista 33 prosenttiin.

- Viimeinen neljännes, joka on yleensäkin vahva, tulee olemaan ennätyksellisen vahva. Nokia tuo vuoden toisella puoliskolla markkinoille runsaasti uusia malleja. Odotan yhtiön myös hyödyntävän Euroopan markkinakakkosen Siemensin matkapuhelinten myynnin BenQ:lle. Jaossa on merkittäviä volyymeita ja markkinaosuuksia.

- Lisäksi Nokian suomalaiset alihankkijat ovat olleet vahvan optimistisia toisen vuosipuolikkaansa näkymistä. Esimerkiksi Perlos on tehnyt päätöksen korkean kapasiteetin ja kustannustason ylläpitämisestä siitä huolimatta, että yhtiön toisen neljänneksen tulos tullee olemaan tappiollinen.

Startelin haastattelemat analyytikot arvioivat Nokian koko vuoden liikevaihdoksi keskimäärin 33,9 miljardia euroa, kun viime vuoden liikevaihto oli 29,3 miljardia. Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen arvio kuluvalle vuodelle oli 0,84 euroa, kun viime vuonna osakekohtainen tulos oli 0,70 euroa. Koko vuoden tulokseksi ennustettiin 5,3 miljardia ja liikevoitoksi 5,0 miljardia euroa.

Nokia julkistaa huhti-kesäkuun tuloksensa ensi torstaina noin kello 13.

ENNUSTEET: Enskilda Securities, Handelsbanken, Opstock, FIM, Evli, Mandatum, Carnegie, Fischer Partners, Kaupthing Bank, Alfred Berg, EQ Pankki, Öhman Fondkomission, Deutsche Bank, Dresdner Kleinwort Wasserstein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taleban teki tuhoisan iskun – kuolleita jo yli 120

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. 6

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    7. 7

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taleban teki tuhoisan iskun – kuolleita jo yli 120

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    4. 4

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. Näytä lisää