Digitoday

Kyltymättömät markkinat kyttäävät Googlea

Julkaistu:

Markkinoiden suosiossa paistattelu tuo mukanaan myös varjopuolia. Tämän voi joutua kokemaan hakukoneyhtiö Google, mikäli yhtiö ei jälleen reippaasti ylitä yhä ahnaammiksi yltyvien osakkeenomistajien odotuksia. Nuoren pörssihistoriansa aikana Google on peitonnut ennusteet kaikilla neljänneksillään.

Jo nyt markkinoilla povataan Googlen tähdenlennon tavoin kivunneelle osakekurssille suorituspaineita. Perjantaina yhtiön kurssi päätyi 291,25 dollariin eli 2,90 dollarin alamäkeen Nasdaqissa.

Googlen tähän mennessä korkein kurssi on 309,25 dollaria. Viime elokuussa yhtiö listautui Nasdaqiin 85,00 dollarin osakekohtaisella hinnalla, jote vauhti on ollut lujaa.

Google julkistaa toisen neljänneksen tuloksensa 21. päivä heinäkuuta.

Jos luvut eivät povaa yhtiölle erittäin lupaavia näkymiä, osakkeen kurssi voi kääntyä jyrkkäänkin laskuun, Standard & Poor´sin nettiyhtiöitä analysoiva Scott Kessler sanoo Bloombergille.

Kessler myöntää samalla, että sijoittajien odotukset on pantu kohtuuden rajamaille. Kesslerin oma tavoitehinta Googlelle on 317,00 dollaria ja sijoitussuositus ´pidä.´

Reutersin keräämien analyytikkoarvoiden keskiarvo Googlen toisen neljänneksen tulokseksi on 1,23 dollaria osaketta kohti. Myyntiennuste on 1,32 miljardia dollaria.

Yahoo ja Ebay kohtuuttomien odotusten uhreja

Sijoittajien ei ehkä kannata odottaakaan sitä, että Google kykenee päättyneelläkin neljänneksellä toistamaan aiemmat kasvulukunsa ja vielä ryttäämään markkinoiden odotukset oikein kunnolla.

Esimerkkejä erityisesti internet -yhtiöihin kohdistuneista katteettomista odotuksista riittää. Nettihuutokauppa Ebay raportoi viime vuoden neljännellä neljänneksellä tuloksensa 44 prosentin kasvusta, mutta osakkeen kurssi putosi 19 prosenttia. Sijoittajat pettyivät, koska Ebay jäi analyytikoiden arvioista ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

Googlen kovin kilpailija Yahoo koki Ebayn kohtalon viime vuoden heinäkuussa. Yahoon toisen neljänneksen tulos kaksinkertaistui, mutta siitä huolimatta kurssi luisui kahdeksan prosenttia. Syy oli se, että tulos osui ´vain´ analyytikoiden keskiarvo-odotuksiin.

Googlen osakkeenomistajat ovat tottuneet yhtiön loistomenestykseen. Elokuusta lähtien yhtiön markkina-arvo on kiivennyt 80 miljardiin dollariin. Yahoon pörssiarvo on 48 miljardia ja Ebayn 45 miljardia dollaria.

Huhtikuussa Google teki 1,26 miljardin dollarin myynnin, joka oli kahdeksan prosenttia analyytikoiden arvioita parempi. Osakekohtainen 1,29 dollarin tulos ylitti odotukset 40 prosentilla.

Vaikka monet analyytikot toki ymmärtävät, ettei edes Googlen kasvu voi jatkua samalla vauhdilla, ovat odotukset edelleen kovat. Tämä näkyy muun muassa osakkeen tavoitehinnoissa, jotka useimmilla investointipankeilla vaihtelevat 300-360 dollarin tienoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt – IS:n Videotuomarit pureskelevat Leijonien tuoreet olympiavalinnat

    6. 6

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    7. 7

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    8. 8

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    9. 9

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    10. 10

      85-vuotias nainen ryöstettiin röyhkeästi Helsingissä: Mies tunkeutui teräaseella uhaten asuntoon – epäilty jäi kiinni Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

    2. 2

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    3. 3

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt – IS:n Videotuomarit pureskelevat Leijonien tuoreet olympiavalinnat

    6. Näytä lisää