Digitoday

Nokian matopeliguru sai tunnustuspalkinnon

Julkaistu:

Nokian matkapuhelimien matopelistä tunnettu Taneli Armanto sai erikoistunnustuspalkinnon ratkaisevasta roolistaan matopelin sisällyttämisessä Nokian 6110-kapulaan. Armanto vastaanotti palkinnon eilen Lontoon Mobile Entertainment Forum -tapahtumassa.

- Olen todella otettu palkinnosta. Kun loimme Snake-pelin Nokia 6110:lle vuonna 1997, me halusimme antaa ihmisille viihdyttävän kokemuksen, mutta emme ikinä kuvitelleet, että siitä tulisi mobiilipelien klassikko. Se osoitti ihmisille, että mobiilialustallekin voi luoda hyviä pelejä.

- Me halusimme erityisesti hyödyntää 6110-puhelimen infrapunalinkkiä - ensimmäisinä - joka mahdollisti käyttäjien toisiaan vastaan pelaamisen, muistelee Armanto.

Nokian arvion mukaan Snake-pelin sisältäviä kännyköitä on käytössä noin 350 miljoonaa tehden pelistä yhden kaikkien aikoijen suosituimmista peleistä. Tämän kunniaksi matkapuhelinvalmistaja julkaisi tammikuussa uuden version Snakesta N-Gage pelialustalle.

Uudessa 3D-versio on ladattavissa ilmaiseksi ja se on ensimmäinen peli, jota voidaan levittää viruksenomaisesti laitteen bluetooth-yhteyden yli. Peli tukee myös langattomia neljän hengen pelisessioita.

- Olen iloinen nähdessä, että Snake-tuotteet ovat säilyttäneet sen saman vanhan innovatiivisen hengen. Mobiiliteknologia on kehittynyt niin paljon vuoden 1997 jälkeen, joten Snaken kehittyminen on täysin luonnollista, hehkuttaa Armanto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    6. 6

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    7. 7

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    8. 8

      Amsterdam voitti kisan EU:n lääkevirastosta – Suomi sai lähes heikoimmat pisteet

    9. 9

      NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

    10. 10

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    6. Näytä lisää