Digitoday

Windows ilman Media Playeriä tulee kuun puolivälissä

Julkaistu:

Maailman suurin ohjelmistotalo Microsoft taipui vihdoin Euroopan komission vaatimuksiin amerikkalaisyhtiön määräävän markkina-aseman purkamiseksi.

Microsoft alkaa kesäkuun 15:ntenä tarjota Windows -käyttöjärjestelmänsä versiota ilman kiisteltyä Media Player -toimintoa, yhtiö kertoi keskiviikkona.

Microsoftin keskiviikkona antaman tiedotteen mukaan Windows -tuotteet tulevat tietokonevalmistajien saataville ilman Media Player -soitinta kesäkuun puolivälissä. Versiot ovat saatavilla englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi ja espanjaksi.

Muut jakelukanavat kuten ohjelmistolisenssien vähittäis- ja tukkukauppiaat saavat tuotteensa heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Päätös panee pisteen Microsoftin ja EU:n komission vuosia kestäneelle kädenväännölle Windows Media Playeristä. Nyt muut tietokonevalmistajat voivat valita Microsoftin tuotteiden lisäksi kilpailijoiden kuten RealNetworksin tai Applen ohjelmistoja laitteisiinsa.

Jupakkahan eteni jo niin pitkälle, että EU:n komissio määräsi Microsoftille 497 miljoonan dollarin sakon epäreilusta kilpailusta. Edelleen komissio velvoitti Microsoftin jakamaan informaatiota muiden kanssa palvelimistaan eli tekemään ne yhteensopiviksi kilpailijoiden koneiden kanssa.

Lisäksi Microsoftia uhkasivat viiden miljoonan dollarin sakot jokaiselta päivältä, jolloin kiista jatkuisi. Sakkojen piti alkaa juosta alkoi kesäkuun 1. päivänä.

Microsoft on aiemmin uhannut valittaa EY-tuomioistuimeen komissiolta saamansa kohtelun vuoksi. Keskiviikon tiedotteessaan Microsoft ei käsittele valitusasiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Asiantuntijat wifi-verkkojen tietoturva-aukosta: Tätä se tarkoittaa käytännössä ‑ kaksi asiaa, mitä tavallinen käyttäjä voi tehdä

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    9. 9

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    10. 10

      Natalie Portman pääsi eroon aikuisiän aknesta luopumalla kahdesta ruoka-aineesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    6. Näytä lisää